— Uh, saat minut ihan kuumaksi! Mitä luulet minun ymmärtävän kaikesta tuosta?
— Anna minulle tuo kapine! Niin, tuo kapine! Etkö ymmärrä? Oletko sekaisin?
Catte meni ottamaan Hänen Ylhäisyytensä peruukkia ja rupesi asettelemaan sitä.
— Ja sitten? kysyi kreivitär.
— Ja sitten… sallikaa, kreivitär, hiukan vinossa. Noin. Ei, vielä vähän.
Hänen Ylhäisyytensä puhkui kuin höyrykone.
— Kuulkaa, Teidän Ylhäisyytenne, kuka voisi ikinä sanoa, että tuo on tekotukka? Kaiken lopuksi, Madonnakin kantaa sellaista. Koettakaa sietää, Teidän Ylhäisyytenne. Niin, sitten eräänä päivänä syntyi, en tiedä kuinka, hirveä meteli, yksi huusi toistaan kovemmin, taisivat kiskoa tukastakin, ja sanomatta edes: »hyvästi, koirat!» porhalsi ystävä tiehensä, eikä ole siitä päivin näyttäytynyt. Viikon vanhoja asioita. Ja tuo saksalainen, Teidän Ylhäisyytenne, mikä laitos! Tänä aamuna hän oli alhaalla hakemassa kahvia saksattarelleen. Herra kreivikin oli alhaalla, sillä se se on vasta nuuskija, hänet tapaa kaikkialla, ikäänkuin hän ilmestyisi maan alta.
— Vaikene, kielikello, keskeytti hänet kreivitär Fosca. — Ihan päätäni särkee. Mitä luulet minun tekevän kaikilla noilla juoruilla? Pian. Tänne peili! Kiitos. Kantaako Madonna tuota kapistusta nenällään? Sen siitä saa, kun antaa sinulle hiukan vapautta, et ollenkaan tarkkaa töitäsi. Pian. Onko Hänen Ylhäisyytensä jo noussut ylös?
— Luulen. Näin Momolon vievän hänelle pukuja.
— Hyvä, menkää sanomaan hänelle, että hän tulisi luokseni. Pian!