— Heti paikalla, Teidän Ylhäisyytenne! — Pahus vieköön, sinä haiset vielä lipeäkalalle, tjaa, lisäsi Catte hampaidensa välistä sulkiessaan oven takanaan. Kreivitär Fosca oli tosiaankin viaton siihen, että hänen isänsä myytyään ensin omaa keittämäänsä soppaa, myi lopuksi venezialaisille ja mannermaalaisille äärettömät määrät lipeäkalaa. Kun kreivi Alvise VI Salvador suvaitsi naida hänet, antoivat tämän maamiehet hänelle pilkkanimen kreivitär Lipeäkala. Hän osasi kuitenkin pian päästä tästä nimestä luontevalla hyväntahtoisuudellaan, suoruudellaan, jolla aina puhui alkuperästään, ja vilpittömällä ja iloisella tietämättömyydellään. Ajan oloon hän sai yksin kaikkein turhantarkimmatkin korkeat rouvat pitämään suunsa, ja isän liikkeiden ummehtunut löyhkä haihtui vähitellen; tarvittiin Catten ilkeät sieraimet tuntemaan sitä enää.
Kaksikymmenvuotisen avioliiton aikana kreivi Alvise VI vainaja, tuhlailtuaan iloisen rouvansa avustamana oikeaan ja vasempaan omaisuuttaan, alkoi nähdä silloin tällöin runsauden sarvensa pohjaan, suunnilleen kuten ennen avioliittoaan. Hänen kuoltuaan kreivitär Fosca huomasi olevansa loppumattomien maa-alojen, suunnattomien velkojen ja hintelän poikasen omistaja, jota poikasta ihailtiin suurena nerona kotona ja kylässä. Kreivitär tahtoi päästä tarkalleen selville asemastaan ja kauhistui, uskoi itsensä ihmeitä tekevän Madonnan, asianajajien, pyhimysten ja liikemiesten huostaan; löysi onnekseen kykenevän ja rehellisen henkilön, asianajaja Mirovichin, joka suostui rupeamaan peräsimeen luvaten kuljettaa laivan pelastuksen satamaan. Pantiin toimeen ankara säästäväisyys perheessä, Nepo lähetettiin kotikouluun, myytiin pari maatilaa Friulissa ja muutamia tomuisia muinaisesineitä palatsin vinniltä, jotka kreivittären silmissä olisivat olleet omiaan kanavaan heitettäviksi, mutta jotka lopettivatkin matkansa British Museumiin.
Sill'aikaa kun Salvador-suvun pilaantuneet raha-asiat vähitellen parantuivat, lujitti Hänen Ylhäisyytensä Nepo mainettaan kotikoulussa. Hänellä oli erinomaisen hyvä muisti, sujuva kielenkäyttö, eikä häneltä puuttunut älyäkään, jota hän lisäsi opettajien ja imartelevien kumppanien avulla. Lopetettuaan koulunsa hän opiskeli lakitiedettä Padovassa.
Yliopistossa hänen nimensä ei kohonnut toisten yläpuolelle. Hänen hienorakenteinen ja mukavuutta rakastava olemuksensa ei sopinut ollenkaan hillittömän, demokraattisen ylioppilasjoukon seuraan. Eikä hän löytänyt itselleen imartelijoitakaan, hänet pantiin pieneen, kainoon eleganttien ryhmään, jota pilkattiin ja ivailtiin. Hän keksi aina keinon puikahtaa Veneziaan ja viipyä siellä mahdollisimman kauan. Hän harrasti kansantaloustiedettä ja osasi esiintyä hienosti kuin suuri herra, harrastaen salassa mitä suurinta säästäväisyyttä.
Hänen ensimmäiset askeleensa seuraelämässä onnistuivat hyvin. Hän oli äitien ja tyttärien ruusunpunainen toive samoinkuin isänmaanystävien, jotka halusivat kohottaa korkealle kuuluisan venezialaisen aatelin. Kun Venezian oivallisimmat nuorukaiset mainittiin nimeltä, sanottiin aina ensiksi Salvador. Hänelle, patriisille, riitti saksan- ja englanninkielen taito. Oli kylliksi tilata Economist ja Journal des Economistes ja käydä jossakin opiston istunnossa, selittää kahvila Florianissa, mitä Rochdalen uranaukaisijat olivat tehneet ikävystyttääkseen koko maailmankaikkeuden. Samalla hän liehui kauniiden ja korkea-arvoisten naisten ympärillä siipiään polttamatta, kärventämättä edes monokkelinsa nyöriäkään; hän ilveili ilman vaaraa heidän kanssaan, antoi heille neuvoja mitä vakavaluontoisimmissakin pikkuasioissa ja sai vähitellen osakseen eräänlaista kunnioitusta, niin ettei voitu puhua Nepo Salvadorista kehumatta häntä kovasti ja samalla hymyilemättä. Hänen kuuluisa nimensä ja se hyvä mielipide, joka useimmilla hänestä oli, enemmän kyllä halusta ja hyvästä uskosta kuin miehen tuntemisen perusteella, voittivat pitkän aikaa nuo kaksimieliset hymyt ja arvostelut, joita muutamat hänestä tekivät. Mutta lopultakin tuo sipinä laajeni, muuttui murinaksi, kuiskailuksi ja ääniksi, ja Nepon luotto luiskahti joka taholla alas. Hänen ikuinen monokkelinsa, pukujen liioiteltu komeus, naismainen käytös, naurettava turhamaisuus, äitelyydet ja huonosti peitetty itaruus joutuivat yleisesti naurunalaisiksi. Hänen ystävänsä uskoivat toisilleen epäilleensä aina, ettei hän paljoakaan tiedä, ja kun joku sanoi: »Hän on kuitenkin kyky», niin toinen vastasi: »uh, muistitietoa». Ja Hepo Salvadorista tuli »narrikreivi».
Vuonna 1860 pari kolme etevää miestä, Salvadorien suvun ystäviä ja, Venezian kunniaksi, patriisin nimen helliä vartijoita, olivat päättäneet keskenään ryhtyä kiihoittamaan Nepoa siirtymään muualle. Täytyi valmistautua tulevaisuutta varten, niinkuin niin monen muun suuren suvun jäsenet tekivät kooten vapauden kokemuksia ja Torinon vaikutusvaltaisten miesten ystävyyttä. Nepo oli kunnianhimoinen, ja alkaessaan tuntea kylmyyttä ympärillään hän innostui heti ajatukseen. Kreivitär Fosca, joka jykevällä isänmaallisuudellaan vihasi sielunsa pohjasta saksalaisia, ei voinut käsittää, mitä pahusta oli tämä vapaus, johon piti valmistautua niin paljon aikaisemmin, ja mitä kunniaa parlamentin jäsenyys voisi tuottaa. Eräälle ystävättärelleen, joka kysyi, matkustaisiko hänkin Torinoon, vastasi hän ärtyisesti:
— Minäkö? Mitä minä siellä tekisin? Valtiopäivämieheksikö?
Hän ei matkustanut, mutta kävi silloin tällöin tervehtimässä poikaansa. He tapasivat toisensa Milanossa, lyhentääkseen täten matkaansa ja myöskin sentähden, ettei Nepo halunnut esitellä äitiään ystävilleen. Siellä he tapasivat usein Crusnelli di Malombra suvun jäseniä, jotka olivat heidän serkkujaan Marinan äidin puolelta. d'Ormengojen ja Salvadorien välillä oli ollut yhteyttä aina vuodesta 1613, kun Emanuele d'Ormengo, Carlo Emanuele I:n lähettämänä Veneziaan, ihastui Marina Salvadoriin ja nai hänet. Vuonna 1797 ollessaan maan paossa Ermagora Salvador tapasi Genèvessä Piemontista paenneet d'Ormengot ja vuosi sen jälkeen hän vei vaimonaan kotiinsa Alessandrina Felicitan; kreivi Cesaren tädin ja sittemmin Alvise VI:n äidin.
Markiisi Filippon täysin uudenaikainen loisto sokaisi Foscan, vaikkakin hänen omassa palatsissaan Veneziassa oli kymmenen kertaa arvokkaampia, vuosisatoja vanhoja rikkauksia. Hän mietti heti avioliittoa ja puhui siitä Nepolle, joka nyrpisti nenäänsä ja vastasi katederimaisella äänellä, ettei nuorimies voi sitoutua ilman suurta rakkautta, että kun omistaa Venezian ja Torinon kauneimpien ja sivistyneimpien neitien ystävyyden, niin ei ole helppoa rakastua ensi näkemältä toisiin; ja loppujen lopuksi, Malombrain loisteliaisuus sekä miellytti että ei miellyttänyt häntä. Oraakkeli! ajatteli hänen äitinsä, kun Malombran suku yhtäkkiä hajosi. Äiti Fosca oli hyvin mielissään siitä, että Marina joutui eno Cesaren luokse. Hän oli tutustunut tähän Veneziassa kolmekymmentä vuotta sitten ja tiesi hänen olevan hyvin rikkaan ja ilman muita perillisiä kuin tämä sisarentytär. Hän ei kuitenkaan uskaltanut enää puhua Nepolle avioliitosta, sen jälkeen kun oli saanut kuulla kauniita ystävättäriä omistavien nuorukaisten teorian. Mutta äkkiä alkoi Nepo, pari vuotta onnettomuuden jälkeen, heidän tavatessaan toisensa Milanossa, puhua Marina-parasta, hänen onnettomuuksistaan ja hänen kauniista silmistään sanoen, että eräät ajatukset, jotka Marinan onnen aikoina olivat olleet hänelle vastenmielisiä, palasivat nyt ja syöpyivät entistä paremmin hänen heltyneeseen sydämeensä. Sitä sinä et minulle syötä, sanoi itsekseen kreivitär Fosca. Mutta Nepo huomautti myöskin, että ollessaan nyt Lombardiassa oli heidän velvollisuutensa käydä tervehtimässä kreivi Cesarea, heidän kaikkein lähintä sukulaistaan. Ennenkuin kreivitär uskalsi lähteä seikkailemaan tuntemattomille seuduille, pyysi hän neuvoja ja tietoja donna Costanza R…ltä, joka oli hänen tuttaviaan ja vanha milanolainen aatelisnainen.
Tiedot serkusta olivat niukat: omituinen ihmisvihaaja, tavattoman rikas, ilman muita lähempiä perijöitä kuin Marina. Sisarentyttärestä taas donna Costanza osasi sanoa vain, että luuli häntä pintapuoliseksi, mutta hyväksi ja hurskaaksi. Kertoja oli nähnyt Marinan aina messussa San Giovannissa, Marinan asuessa Milanossa. Mitä Malombran perheeseen tulee, oli sillä erinomaiset periaatteet. Myöskin Filippo-parka oli oikein hyvä ihminen mutta hiukan hupsu. Erinomaisen hyvä tuo Filippo-parka! Ja sen lisäksi grandseigneur! Donna Costanza päätti, että ensin oli kirjoitettava ja sitten toimittava vastauksen mukaan.