Kreivitär Fosca kyhäsi diplomaattisen mestariteoksen: sinne pääsi pujahtamaan jokunen oikeinkirjoitus- ja kieliopillinen virhe; mutta kukaan ei olisi odottanut kreivittäreltä niin taidokasta kirjettä. Siinä ilmaistiin toive tavata kreivi näin monen vuoden jälkeen ja solmia ystävyydellä entiset verisiteet. Eikö hän ollut kaikkien onnettomuuksien lopuksi läheisin Alvise-vainajan vielä elävistä sukulaisista? Näin ajatteli Nepokin. Kreivitär olisi halunnut keskustella kreivin kanssa poikansa tulevaisuudesta (tässä kohdassa hän ylisteli Nepoa). Hän oli huomannut tämän haluavan muodostaa perheen. Kehen hänen valintansa sattuisikaan? Tietystikin johonkin arvokkaaseen perheeseen, johonkin siveelliseen nuoreen tyttöön; mutta hänen äitinsä täytyi kuitenkin ajatella sitä, mitä nuo siunatut lapset eivät ikinä ajatelleet. Tässä seurasi ei liian synkkä eikä liian valoisa kuvaus Salvadorien raha-asioista. Lyhyesti sanoen, hän tarvitsi arvossapidettyjä ja varovaisia ystäviä. Hän tulisi mielellään Nepon kanssa palatsiin, jos ilma, terveys ja monet muut seikat sen sallisivat. Mielellään hän olisi myöskin halunnut syleillä rakasta Marinaa, jota hän aina hellyydellä muisteli. Hän liitti mukaan erityisen ystävällisen kirjelapun tälle.
Kreivi Cesare vastasi lyhyesti, että oli iloissaan Nepon hyvistä ominaisuuksista, ja avioliittoon nähden hyväksyi serkkunsa mielipiteet, että olisi hyvin mielissään heidän käynnistään palatsissa ja toivoi sen tuottavan iloa hänen sisarentyttärelleenkin. Tämä lähetti pari kylmän kohteliasta, moitteetonta riviä, jotka antoivat kreivitär Foscalle hieman ajattelemisen aihetta, sillä ne heittivät kuin varjon enon kirjeeseen, jonka voi tulkita jo edeltäpäin annetuksi myöntymykseksi tuolla tavallisella ehdolla: »jos he miellyttävät toisiaan». Mutta donna Costanza huomautti hänelle, että Marinan asemassa suuri pidättyväisyys oli sopivinta. Näin siis Hänen Ylhäisyytensä lähti matkaan ja oli jo keskellä tapausten pyörrettä, kun Nepo ilmestyi Catten lörpöttelyjen ja odottamattomien ilmiantojen perästä.
Hänen äitinsä otti hänet vastaan synkin katsein, käski hänen istua ja sanottuaan juhlallisesti: — Poikani, täällä kuulee omituisia, purki suustaan yhteen hengenvetoon Catten kertomuksen, vaieten kaikkein karkeimmasta ja vaimentaen ääntään yhä enemmän. Hän lopetti juttunsa ilmaisemalla kreivin luulotellun isyyden ja kertasi juhlallisella, alistuvaisella äänellä, kuin loppupäätöksenä:
— Hänellä on poika!
Nepo pysyi pelottomana. Hän sanoi jo olevansa täydellisesti varma siitä, että miellytti Marinaa, sillä tämä ei viihtynyt enonsa talossa. Mitä taas poikaan tulee, niin siitä ei maksanut vaivaa puhuakaan. Kreivitär ei tahtonut uskoa omia korviaan ja kysyi samaa asiaa pari kertaa.
— Tiedän mitä puhun! huudahti Nepo kärsimättömänä. — Jos menen naimisiin serkkuni kanssa, niin se ei suinkaan tapahdu rahojen vuoksi. Nuo jutut ovat typeriä, rakas äiti.
Kreivitär Fosca joutui raivoihinsa, mutta hillitsi yhä kuitenkin ääntään. Nepo pudisti olkapäitään ja vaikeni, mutta kun hänen äitinsä ilmoitti lähtevänsä vielä samana iltana matkoihinsa, niin hän, ensin vihaisesti liikuttaen kulmakarvojaan ja nenäänsä, sitten päätään, pudotti monokkelinsa ja kävi nuhtein ja ivasanoin äitinsä kimppuun, vakuuttaen, ettei hän lähtisi, vaikka kaiken maailman Sillat olisivat asettuneet palatsiin.
— Kuka? Silla? keskeytti Hänen Ylhäisyytensä.
— Kuka tämä Silla on? Se ystäväkö?
Nepo puraisi huultaan.