Näin sanoen Steinegge lähestyi kukka kädessään tytärtään, joka seisoi hiukan syrjässä muurin vierellä.
Edith kiitti hymyillen, otti heliotroopin, haisteli sitä ja katsoi sen taitettua vartta kuiskaten:
— Tämä on lempeä sydämeltään.
Don Innocenzo ymmärsi.
— Olette oikeassa, sanoi hän nöyrästi.
— Oi ei, huudahti Edith pahoillaan, että oli sanonut nuo sanat ja että hänet oli heti ymmärretty. Sanokaa minulle missä päin Milano on?
— Milano, Milano… vastasi don Innocenzo, varjostaen kädellään, silmiään auringolta. — Milano on tuolla etelässä, hiukan länteen, suoraan noiden kukkuloiden takana.
— Hyvä herrasväki, huusi palvelija ikkunasta, — jos aiotte mennä palatsiin, niin lienee paras mennä kiireesti, sillä rupeaa satamaan.
Satamaan! Aurinko loisti täydeltä terältään eikä kukaan ollut huomannut uhkaavia pilviä. Vanha Martta, oli kuitenkin oikeassa. Järvenpuolisilta vuorilta kohosi tavallista tummempia ja sakeampia pilviä, joita etelätuuli alkoi kuljetella.
— Martta, huusi kirkkoherra, — tuo herrasväelle sateenvarjo.