— Hm, niin, sanoi kreivitär. Näytti kuin hän olisi nyt kaikkien lavertelujensa lopuksi jäänyt vaille ilmaa.
— Muuten, jatkoi kreivi, — on paljon mahdollista, ettette matkusta. Se riippuu sisarentyttärestäni.
— Kuinka, teidän sisarentyttärestänne?
— Varmasti. Se oli vain minun omatuntoni, joka pakotti minun antamaan teille tuon neuvon, sillä en ikinä usko, että sisarentyttäreni ja teidän poikanne sopisivat yhteen. Mutta teillä ei ole tätä mielipidettä, ei myöskään teidän pojallanne näytä sitä olevan, ja voisipa sattua, ettei sisarentyttärellänikään sitä olisi, jolla muuten on täysi oikeus pitää omat mielipiteensä. Siinä tapauksessa ymmärrätte hyvin, etten minä voisi enkä tahtoisikaan painostaa omaani.
— Menettekö sekaisin, Cesare? Kaiken sen jälkeen, mitä olen teille sanonut…
Kreivi nousi ja keskeytti hänet.
— Suvaitsetteko tulla kirjastooni? Heikkouksiini kuuluu keskustella afääreistä siellä.
Kreivitär aikoi vastustaa, mutta hänen serkkunsa aukaisi oven viitaten häntä astumaan sisään, käski sitten Cattea panemaan nuuskarasian taskuunsa ja seurasi kreivitärtä. Hänen Ylhäisyytensä asetuttua mukavasti suureen kirjasto-nojatuoliin, kreivi alkoi kävellä edes takaisin äänettömänä, pää alas vaipuneena ja kädet taskuissa niinkuin tavallisesti. Hänen Ylhäisyytensä katseli kreiviä ällistyksissään, suutaan avaamatta. Tehtyään viisi kuusi kierrosta kreivi pysähtyi hänen eteensä, katsoi häntä jonkin aikaa ja sanoi sitten:
— Mitä sanotte kolmestasadastakahdestakymmenestätuhannesta frangista?
Hänen Ylhäisyytensä kasvot lensivät punaisiksi kuin riikinkukon heltta.
Hän änkytti joitakin käsittämättömiä sanoja.