— Ei siinä mitään tarkkanäköisyyttä tarvita, markiisitar. Voisi sanoa, että kauniiden naisten kirjeissä on aina jonkin verran pidättyväisyyttä, jota vastoin rumien kirjeissä on aina antaumusta; mutta se olisi epähienosti sanottu. Pitää omistaa vaisto, kauneuden vaisto. Kun te, markiisitar, astutte ensimmäiseen kerrokseen, niin pitää ylioppilaan, joka neljännessä kerroksessa on vaipuneena hallinto-oikeuden lukemiseen, värähtää. Mitä te sanotte siitä, kreivi?
Mutta Nepoa ei keskustelu huvittanut. Hän katseli jännittyneenä palatsiin päin pohtien mielessään, olisiko hänen äitinsä pylväskuistilla ja olisiko tämän kädessä vihreä vaiko mustan- ja punaisenkirjava viuhka vaiko valkea nenäliina. Jos kreivitär ei olisi kuistilla, merkitsisi se sitä, ettei hän ollut saanut aikaan tuota tärkeätä keskustelua, mutta jos hän oli siellä, merkitsi vihreä viuhka huonoa tulosta, mustan- ja punaisenkirjava viuhka hyvää ja valkea nenäliina: Marina perii kaikki.
Vezzan kysymys herätti hänet, hän jäi istumaan suu auki, sillä hän ei ollut ymmärtänyt mitään. Marina nykäytti tuskin huomattavasti olkapäitään ja kääntyi puhelemaan Finottin kanssa. Rico, jota Hänen Ylhäisyytensä tavallisesti pilkkasi ja ivasi, käänsi päätään tirkistellen tätä silmät kiiluen vahingonilosta.
— Katso miten soudat, pässinpää? sanoi Hänen Ylhäisyytensä puoliääneen. Rico naureskeli hiljaa purren huuhaan ja pidellen vettä tippuvia airoja ylhäällä odotellakseen venettä, joka yhtä mittaa jäi jälkeen. Siellä kuultiin Ferrierin puhuvan kovalla äänellä. Vezza huusi hänelle, ja kun hän ei saanut mitään vastausta, hän sanoi jotakin tästä ja neiti Steineggestä. Marina nyrpisti huuhaan kuin sanoakseen: huono maku, ja toinen kuiskasi hymyillen:
— Matematiikko!
— Souda! sanoi Marina Ricolle.
Pitkä ja hoikka keula pujahteli eteenpäin tyynessä, vihreässä vedessä. Jokin harva lehti, joka oli uinahtanut tuon peilin pinnalle, pyöri nopeasti purren sivua pitkin, jäi perään ja hävisi. Palatsi heitä vastapäätä kasvoi kasvamistaan, laajeni, kohosi, levitti ikkunansa ja ovensa, sypressit sen takana irtautuivat vuoresta ja tulivat purtta vastaan ja itse vuorikin näytti liikkuvan näiden takana. Tumma täplä pylväskuistilla kolmannen kaaren alla muuttui vähitellen naiseksi, kreivitär Foscaksi, jolla oli suuri mustan- ja punaisenkirjava viuhka kädessään. Kuului jo pihan suihkulähteen lorinaa, kuului kreivittären ääni:
— Siinäkö te olette, herran siunatut!
— Tässä olemme! Mitä ihanin huvimatka, äiti! Ilo ylimmillään, paljon hauskoja tapauksia, eikä yhtään ikävää. Tai erehdyin, yksi ikävä: minun serkkuni on ollut erinomaisen henkevä, minä taas tylsä.
Näin huutaen Nepo asetti monokkelin juhlallisesti silmäänsä ja katseli
Marinaa.