Hän oli kuin muuttunut mies. Hän pudisti käsivarsiaan, antaakseen kalvosimien luisua aina rystysiin asti ja katseli serkkuaan tyhmän triumfaattorin hymyin. Marina ei ohut ymmärtävinäänkään hänen hävyttömyyttään, vaan kääntyi katsomaan, joko venettä näkyisi. Sillä välin »Nuolen» keula, Nepo, Rico, komendöörit ja Marina soluivat hitaasti sisälaiturin pimeyteen, jossa jo Nepon ääni kaikui korkeiden, kosteiden holvien ja smaragdinvihreän veden välissä.
Nepo pudisti päätään pudottaakseen monokkelin ja hyppäsi sirosti maahan käsivarret levällään ja notkistetuin polvin. Hän auttoi toisia ja oli vähällä kaataa kumoon purren, jota tuo irvihammas Vezza nimitti vaa'aksi sen suuren herkkyyden vuoksi. Kun Marinan vuoro tuli, ojensi hän tälle molemmat kätensä ja puristi lujasti hänen käsiään. Marina rypisti hiukan kulmiaan, hyppäsi maahan ja irroitti kätensä. Portaissa retkikunta tapasi Fannyn eräässä nurkassa painautuneena seinää vastaan silmät maahan luotuina. Hän kohotti ne hymyillen Nepon kulkiessa viimeisenä ohitse. Näytti siltä, kuin hän olisi odottanut jotakin. Mutta Nepo, joka ensimmäisinä päivinä oli uskaltanut sanan tai äänettömän hyväilyn, kulki nyt ohitse katsomattakaan häneen. Fannyn muoto synkistyi ja hän laskeutui hitaasti portaita.
Kreivi Cesare tuli hyvin iloisesti portaiden yläpäähän vastaanottamaan vieraitaan ja osoitti erittäin suurta ystävällisyyttä don Innocenzoa kohtaan. Kreivitär Fosca syleili Marinaa aivan kuin ei olisi nähnyt tätä kymmeneen vuoteen, eikä huomannut tervehtiä Steineggeä ennen kuin tämän neljännellä kumarruksella. Marina poistui heti sen jälkeen salista, johon joukko oli asettunut, samoin teki myös Edith.
Sill'aikaa kreivi, Ferrieri ja don Innocenzo olivat alkaneet eräässä nurkassa riidellä uuden paperitehtaan terveydellisistä ja siveellisistä vaikutuksista seutuun, joka kreivin mielipiteen mukaan tulisi hyötymään siitä hyvinkin vähän. Don Innocenzo, kaiken edistyksen epäkäytännöllinen ihailija, oli ihmeissään kuullessaan kerrottavan tästä tehtaasta ja sen mahtavista, Belgiassa ostetuista koneista ja näki kaikki ruusunvärisenä eikä tahtonut huomata siinä mitään pahoja puolia. Toiset olivat ryhmittyneet ikkunan ääreen ja puhuivat politiikasta. Kreivitär tahtoi kaikin tavoin saada tietää Finottilta pitkäksikö aikaa itävaltalaiset jäisivät vielä Veneziaan. Finotti, joka oli jo istunut subalpiinisten valtiopäiväin vasemmiston keskustassa, seurusteli hovissa ja oli siellä suuressa suosiossa eikä voinut sietää ministereitä, kävi heti salaperäisen ja tärkeän näköiseksi ja sanoi että uudet miehet piankin marssivat Veneziaan. Kreivitär ei saanut mitenkään sulatetuksi tuota uutta suuntaa, jonka italialainen valtiotaito oli nyt omaksunut ja selitti puhkuen Finottille, että tämän täytyisi neuvoa kuninkaalle ja ministereille oikea tie. Ja jos nuo aasimaiset ministerit eivät voisi sitä oppia, pitäisi heidät heittää mereen. Ajatelkaa, jos Veneziassa tiedettäisiin näistä asioista! Niin, hän oli nähnyt Milanossa pääministerin kuvan; mihin tuollainen kelpaisi, nenäkin vaikka kuinka pitkä!
Nepo keskeytti äitinsä tulipunaisena sanoen, ettei tämä ymmärtänyt mitään politiikasta, ja käski hänen lopettaa heti paikalla nuo tyhmät lavertelut. Se oli kuin kylmä vesiryöppy. Steinegge rypisti kulmakarvojaan, toiset vaikenivat. Kreivitär Fosca, joka oli tottunut näihin poikansa kunnianosoituksiin, huomautti rauhallisesti, että naisilla on enemmän valtioviisautta kuin miehillä.
— Aina, sanoi Vezza, — eikä Torinon kabinetti ole läheskään teidän kabinettinne vertainen, kreivitär.
Myöskin Finotti ja Steinegge sulivat kohteliaisuuksiin. Nepo joutui hämilleen, asetteli molemmin käsin monokkelia silmäänsä, löyhytteli nenäliinallaan ja lähti ulos pylväskuistikolle.
Juuri samassa kun hän astui kuistille, tuli Marina päinvastaiselta puolelta. Nepon nähdessään hän näytti epäröivän hetkisen, jatkoi sitten kulkuaan ja meni nojautumaan järvenpuoliseen kaiteeseen erään pylvään suojaan; täältä hän käänsi sitten hieman päätään ja katsoi serkkuaan.
Nepo ei voinut peräytyä. Hän olisi halunnut ensin puhua äitinsä kanssa kuullakseen tältä tarkalleen keskustelun kreivin kanssa ennenkuin alkoi toimia, mutta kun hän kuitenkin jo tiesi, että asiat kokonaisuudessaan olivat onnistuneet hyvin, niin kuinka hän olisi voinut peräytyä Marinan silmien äänettömän kutsun edessä! Ne sanoivat selvästi: tule, olemme yksin.
Itserakkaudestaan huolimatta Nepo tunsi itsensä epävarmaksi. Tähän saakka hän oli mielistellyt vain ompelijoita ja palvelustyttöjä pysytellen neitien ja rouvien kanssa veljellisten keskustelujen piirissä. Sydän ei sanonut hänelle mitään ja järki jokseenkin vähän.