Sillävälin toisten äänet lähestyivät lähestymistään yhä selvempinä. Kuului nopeita askeleita ja samassa pilkisti kappelin takaa tallien välistä Ricon loistava naama esiin. Nähdessään neidit hän pysähtyi siihen paikkaansa, avaten suunsa, mutta Marinan salamannopea silmäys mykisti hänet. Hän teki hyppäyksen mulperipensaikkoon, poimi muutaman marjan ja lähti juoksujalkaa alaspäin. Komendöörien karkeat äänet kuuluivat jo tallien välistä. Komendööri Finotti kertoi likaisia juttuja mitä tarmokkaimmalla äänellä elostelijan tapaan, joka tonkii hävyttömissä sanoissa löytääkseen niistä vielä mennyttä nuoruuttaan. Kuultiin Ferrierin sanovan hänelle nauraen:
— Lanta inspiroi sinua.
Marina vilkaisi välinpitämättömänä nopeasti Edithiin; mutta tämä ei tietystikään voinut tuntea tuota roskaista kieltä, eikä siis värähdyttänyt silmääkään. Hänen toverinsa nytkähdytti olkapäitään odottaen ääneti, että äänet haihtuisivat kuulumattomiin, ja istuutui sitten Edithin viereen.
— Nuo tiedonannot, sanoi hän, — koskevat erästä henkilöä, jonka te opitte tuntemaan Milanossa.
Edith katsoi häneen ihmeissään. Marina teki hieman kärsimättömän liikkeen. Silloin Edith muisti heidän jo alkamansa ja sitten keskeyttämänsä keskustelun järvellä.
— Oletteko varma, sanoi hän, — että tulen tuntemaan tuon henkilön?
— Ainakin teidän pitäisi.
— Pitäisi?
— Aivan varmasti! Ei sentähden, että tekisitte minulle mieliksi, mutta yksinkertaisesti siksi, että niin on tapahtuva. Loppujen lopuksi, se on yhdentekevää! Te tulette tuntemaan Milanossa tämän henkilön, joka on teidän isänne ystävä.
— Onko hänen nimensä Silla?