Marina pysähtyi katsomaan vuoren solaa laakson päässä.
— Tuolla se varmasti on, sanoi hän.
— Mikä? kysyi Edith.
— Orrido. Tämä kohina tulee sieltä. Tänään Orrido viehättää minua.
— Minkä tähden?
— Siksi, että tahdon mennä yhdessä serkkuni kanssa luolaan. Te vaikenette, ettekö tule liikutetuksi? Ettekö ajattele, miltä tuntuu olla yksin hänen kanssaan luolassa? Oletteko te voinut vastustaa serkkuni viehätysvoimaa, silmiä, jotka menevät suoraan sydämeen. Ja mikä henkevyys! Hän itsekin, ihmisparka, sotkeutuu siihen. Eleganssista puhumattakaan! Vatteau hän on, minun serkkuni! Kauttaaltaan valkea ja ruusunpunainen, coldcream-sekoitus —, suussa sulava! Eikö teistäkin? Sanokaa, ettekö kadehtisi minua, jos minusta tulisi kreivitär Salvador?
— Näen, ettette tule siksi, vastasi Edith.
— Miksikä en? Tunnen erään, joka meni naimisiin vihaten.
— Mutta ei halveksien, luulisin.
— Vihaten ja halveksien. Ne kaksi tunnetta mahtuvat mukavasti naisen kengän terävään kantaan. Tämä henkilö käytti sitä pour fauler aux pieds parilla iskulla miehensä ja muutaman muun inhoittavan ja halveksittavan seikan.