— Herra Ferrieri! huusi Marina ääneen.
Ferrieri kääntyi. Hän koetti näyttää välinpitämättömältä, mutta ei voinut.
— Olkaa hyvä ja menkää alas kreivitär Foscan luokse, jolla varmasti jo on hyvin ikävä. Neiti Edith ja minä laskeudumme myöhemmin alas pojan kanssa luultavasti toista tietä.
Marinan värähtävässä äänessä oli hänen tahtomattaan vihankaunaa, jota nainen tuntee tavatessaan itselleen välinpitämättömänkin miehen toisen naisen jalkojen juuresta.
Ferrieri kumarsi ja lähti.
— Ei tällaista, mitä nyt tein, ole tapana tehdä, — sanoi Marina sitten Edithille. — Ehkä jokin vanha chaperon sen tekisi. Mutta tein sen teidän vuoksenne, ettei teidän tarvitsisi enää olla yhdessä tuon kaljupään Lovelacen kanssa, joka herättää teissä niin suurta vastenmielisyyttä, ja koska minusta, väliin on aivan yhdentekevää se, mikä on tapana.
— Kiitos, vastasi Edith.
Vene palasi komendööreineen.
— Kreivi! sanoi Marina.
Nepo oli vähällä vastata: Kreivitär! mutta avasi vain huulensa ja astui
Marinan jälkeen veneeseen.