Fanny epäröi hieman.
— Oletteko suuttunut minuun?
— Olen, sanoi Marina päästäkseen hänestä pikemmin, — olen suuttunut.
Mene.
Ja hän nousi pudistaen tummaa hiusvirtaa, joka putosi hänen kampausvaippansa ylitse.
— Minkä tähden olette suuttunut? kysyi Fanny.
— En minkään vuoksi, mene tiehesi.
— Kuulijaa, alkoi Fanny tulipunaisena, — jos se sattuisi olemaan joidenkin valehtelijoiden vuoksi, jotka täällä talossa kertovat kaikenlaisia juttuja, niin älkää välittäkö uskoa niihin, sillä nuoria ja kauniita herroja olen tuntenut moniakin, eikä kukaan ole koskaan koskettanut sormeanikaan…
— Riittää, riittää, riittää! keskeytti hänet Marina, — en tiedä, mitä tahdot sanoa, enkä välitä tietää. En ole suuttunut. Minua nukuttaa. Mene, mene.
Fanny meni.
— Aa, ihastuttavaa, mutisi Marina jäätyään yksin. — Mainiota tämä!