Nuo käsikirjoituksen viimeiset sanat! »Antaa Jumalan toimia. Olkoot lapsia, lastenlapsia, sukulaisia, kosto on hyvä heille kaikille. Täällä odota sitä, täällä.» Ja eivätkö tapauksetkin antaneet jo epämääräisesti aavistaa, kuinka hän voisi saavuttaa koston ja rakkauden yhdellä kertaa?
Luottamus palasi. Hän nousi, sytytti kynttilän ja meni toisen huoneen kynnykselle katsomaan arkkua, joka säilytti salaisuutta. Se seisoi seinän varjossa, melkein näkymättömänä, mustana valkeine leikkauksineen kuin mikäkin sarkofagi salaperäisine kirjoituksineen. Marina katsoi siihen, kynttilän vapisevan liekin kullatessa hänen hiuksiaan ja levittäessä valoaan pieneen ympyrään hänen ympärilleen lattialle ja seinille. Hänen edessään maassa värisi kynttiläjalan pyöreä varjo. Silloin valtasi ja kivetytti hänet yhtäkkiä muuan hänen salaperäisistä menneisyyden muistoistaan. Hänestä tuntui, kuin kerran ennenkin, vuosia takaperin, hän olisi seisonut tällä samalla kynnyksellä, puolipukeissaan, hiukset hajallaan ja nähnyt jalkainsa edessä kynttiläjalan värisevän varjon, ympärillään pienen valokehän ja edessään mustan arkun salaperäisine kirjoituksineen.
KOLMAS OSA
ERÄS KEVÄTUNELMA
I. HUHTIKUUSSA.
— Koira on uskollinen.
— Der Hund treu ist.
— Ehei, rakas Silla, treu ist, puh, se on suuri virhe. Jos minä sanon dass der Napoleon ein treuer Hund ist, niin se on aivan oikein kieliopillisestikin. Hän tahtoo Reinin, der Kerl! Onko teillä tulta?
— Kyllä, mutta antakaa politiikan olla rauhassa.
— Oo, vastasi Steinegge kurottaen kaulaansa ja ojentaen leukaansa ulottuakseen panemaan sikarinsa Sillan ojentaman tulitikun lähelle, — ooh… Hän veti viisi, kuusi kiireistä savua. — En puhunut teistä italialaisista, sanoi hän, — Der Hund ist treu.