Silla otti kynän ja kirjoitti.
He istuivat vastapäätä toisiaan neliskulmaisen, rehellisen, jykevän mäntypöydän ääressä, jossa ei ollut liinaa eikä kiiltoa. Steineggellä oli edessään resuinen, kulunut, vanha kielioppi, täynnä töherryksiä ja kömpelöitä piirustuksia. Sillalla oli mustepullo ja paperiarkkeja.
— Mitä pidätte tästä kieliopista? kysyi jälkimmäinen kirjoittaen.
Steinegge käänteli ja selaili kirjaa kujeellinen hymy huulillaan?
— En tiedä, sanoi hän, — voinko kysyä paljonko se maksaa.
— Neljäkymmentä viisi centesimoa.
— Ah, neljäkymmentäviisi centesimoa, yhtä paljon kuin viisi sikaria. Paljon. Minulle se riittäisi kymmeneksi päiväksi. Härkä on sairas, rakas ystävä.
— Der Ochs ist krank. Kymmenen päivää?
— Hyvä, kirjoittakaa. Kymmenen päivää. Minä en polta, minä oikeastaan tuuletan silloin tällöin aivojani nenäni kautta.
Steinegge nauroi iloisesti.