Silla kumarsi.
— En tarkoita, sanoi hän, — sanoillani enempää kuin soveliasta on, enkä kadu niistä ainoatakaan. Muuten olin tullut sanomaan isällenne, etten voi ottaa huomenna tuntia. Tahtoisitteko olla niin äärettömän hyvä ja ilmoittaa sen hänelle?
— Sen teen varmasti.
— Tuhannet kiitokset. Hyvästi, neiti.
Hän meni ja otti kirja-parkansa hyllyltä.
— Minkätähden? kysyi Edith.
Hän hymyili päätään pudistaen kuin sanoakseen: mitä te siitä välittäisitte?
— Isäni näki sen jo, sanoi Edith melkein kainosti, mutta tyynenä. Silla pani kirjan pöydälle, kumarsi syvään, johon Edith tuskin vastasi, ja astui ulos.
Jäätyään yksin Edith meni takaisin tuolilleen ikkunan ääreen ja tarttui nenäliinaan, jota päärmäsi isälleen. Neula oli pudonnut lattialle ja rihma haihtunut pois silmästä. Hän koetti panna sitä siihen uudelleen, mutta hänen kätensä vapisivat niin, että se oli mahdotonta. Silloin hän painoi päänsä alas kuin olisi ommellut ja kaksi suurta kyyneltä vieri kankaalle. Hän nousi, pani pois nenäliinan, meni ottamaan Erään Unen ja aukaisi sen seisoen pöydän vieressä, mutta nähtyään käsinkirjoitetun omistuslauseen, käänsi sen lukematta muutamia sivuja. Sitten hitaasti selaillen sivu sivulta hän palasi takaisin omistuslauseeseen ja pysähtyi siihen… pitkäksi aikaa.
Vihdoin hän sulki kirjan kiivaasti ja pani sen kirjahyllylle Schillerin rintakuvan taakse. Mutta samassa hän katui, otti sen takaisin, pani sen rintakuvan viereen, johon hänen isänsä oli sen asettanut, ja meni avaamaan ulkoparvekkeen oven nojaten sen reunaa vastaan.