— Mitä tehdä? Mieheni lähetti kutsumaan minua teatterista Maxin vuoksi.
Kyllähän hyvin tiedät, millainen mieheni on. Max oli yskinyt kerran,
siinä kaikki, Mutta minut se sai aivan sekaisin… hyvää iltaa,
Laura… ja tulin korvaukseksi sinun luoksesi… hyvää iltaa, Emilia.
Teinkö hyvin? Hyvää iltaa. Hyvää iltaa.
Toisetkin olivat jo tyyntyneet ja ympäröivät donna Minan tervehtien häntä harvinaisen innokkaasti. Giulia palasi teensä ääreen. Naiset ja herrat jäivät seisomaan keskustellen äskeisestä näytelmäkappaleesta, Piemontin prinssistä, joka myöskin oli ollut läsnä, neiti Descléesta jota naiset arvostelivat ja josta lausuttuihin arvosteluihin herrat kohteliaisuudesta yhtyivät, vaikkakin sydämessään olivat kaikki hullaantuneita häneen. Silla, joka oli kuullut häntä vain yhden kerran rupesi häntä puolustamaan, puhuen hänen tenhoavasta katseestaan, hymystään ja älykkäästä äänestään, hänen lausuessaan suloisen vakavasti je t'aime, joka sai ajattelemaan kuningatar Iseultin ääntä Ranskan Marinan runossa:
La vois douce et bas li tons.
Tuossa seurapiirissä hänen puheensa into ei ollut aivan moitteetonta. Useat hymyilivät, kuitenkin useaa naista miellytti tuo nuorukainen, joka puhui sulosta ja kauneudesta sellaisella innolla. Häntä pisteltiin jollakin komparunolla pintapuolisesti, pilkallisen kylmäkiskoisesti, mutta sitten yksi ja toinen puhutteli häntä kysyen ilman muuta tungettelevasti hänen mielipiteitään ja makuaan. Kreivitär Antonietta V…, eräs hentomielinen ja ruma nainen, Heinen ja Schumannin ihailijatar, veti hänet luokseen sanoakseen kaikessa salaisuudessa hyväksyvänsä hänen puheensa ja että Desclée oli hänen mielestään kadehdittavin nainen maan päällä ja että nuo toiset eivät ymmärtäneet mitään. Hän sanoi haluavansa tietää, sopisivatko heidän mielipiteensä yhteen muissakin asioissa, kutsui hänet maanantai-vastaanottoihinsa ja tarjosi hänelle lopuksi tyhjän teekuppinsa.
Katsopa Antoniettaa! sanoi eräs rouva donna Minalle. — Nyt hän alkaa puhua ystävyydestä, etkö usko?
Mutta kuka hän oikein on? kysyi donna Mina hajamielisesti.
— Eräs Silla, silkkitehtailijoiden sukulainen, joka puolestaan tehtailee luvattomia kirjoja.
Giulia kuiskasi pari sanaa erään nuorukaisen korvaan, joka meni sitten levittelemään niitä puoliääneen sinne tänne, lähestyen hymyillen teetä hörppivää maestroa. Nuorukainen näytti pyytävän jotakin ja maestro torjuvan. Useat muutkin piirittivät nyt hänet pyytäen puhein ja elein. Donna Giulia lähetti vaikuttavan pienen pyyntönsä liikahtamatta paikaltaan. Silloin maestro antautui ja lähti, toisten huutaessa puoliääneen: bravo, musiikkisalia kohti, huoaten:
— Mutta… en todellakaan tiedä… Giulia kuiskasi vielä pari sanaa ensimmäisen ministerinsä korvaan ja kulkien Sillan ohitse sanoi tälle hiljaa ja nopeasti, häneen katsomatta:
— Te, jääkää tänne minun kanssani.