Silla kumarsi uudelleen.
— Ja tämän neidin nimi?… sanoi hän hymyillen.
— Oo, kuinka te riennätte! vastasi donna Giulia hiljaa naurahtaen. — Ei voi tietää, mikä tämän neidin nimi on. Tämä neiti ei tunne teitä. Hän tietää vain nimenne, jonka minä ilmoitin hänelle sen jälkeen kuin olin tavannut teidät S. Giuseppe-kadulla. Muutamia päiviä ennen hän oli kysynyt sitä minulta, mutta ellei berliiniläistä ystäväämme olisi ollut ja sitten hiukan niin ja näin… Donna Giulia antoi siroin kädenliikkein sormustensa välähdellä otsallaan, — niin en varmastikaan olisi tietänyt. Täytyy sanoa, että tuo nimi oli hyvin hänen makuunsa, sillä se herätti hänessä hirveän uteliaisuuden ja mielenkiinnon. Tiedättekö? Hän tahtoi tuntea teidän elämänne, teidän tapanne, teidän tuttavuutenne ynnä kaikki ne pikkuseikat, joille me naiset panemme arvoa. Minä olin luvannut hänelle vaikka kuinka paljon tiedonantoja, toivoen, että te viime talvena olisitte näyttäytynyt hiukan useammin. Mutta te pysyitte poissa kuin mikäkin karhu. Hyvä jumala, Silla, mikä karhu te olettekin! Siis, kuulkaa, nyt teidän on tultava usein, hyvin, hyvin, hyvin usein ja annettava tutkia hiukan itseänne.
Ja hän ojensi kätensä hymyillen Sillalle, pitäen hänen kättään kauan omassaan.
Donna Giulialla oli suuri keimailijan maine. Kuitenkin hänen sanottiin olevan tulenkestävä perhonen. Tämän määritelmän oli muka antanut hänen miehensä, jota ei koskaan nähty hänen lähellään, ei ulkona eikä kotona, ja joka tällä tavoin muka eräässä tuttavallisessa keskustelussa oli puolustanut luottavaista välinpitämättömyyttään. Silla tiesi sen, ja hänen mieleensä välähti, että tuo tuntematon neiti olikin ehkä runollinen keksintö, mutta hän oli liian vähän itserakas tarttuakseen päättäväisesti tähän ajatukseen.
— Tulen varmastikin, sanoi hän, — mutta en jonkun hämärän X:n vuoksi.
— Ei, ei, ei, keskeytti hänet Giulia. — Ei mitään kohteliaisuuksia! Jumala, niitähän saan kuulla niin tavattomasti! Sanokaa, että tulette hyvin paljon tuon X:n vuoksi ja hiukan myös minunkin vuokseni, eikö totta? Tai serkkuni Antoniettan vuoksi, lisäsi hän kujeellisesti hymyillen. — Tunnetteko hänet?
-— Tapasin hänet kerran B:n perheessä.
— Ah, käyttekö te B:llä? Kuulkaa, älkää etsikökään tuota X:ää ystävättärieni keskuudesta, hän ei asu Milanossa.
— Eikö hän asu Milanossa? kysyi Silla säpsähtäen.