Ich wachte auf, und noch immer
Strömt meine Thränenflut.
Toiset, sellaiset kuin tuo upseeri!
Tällä kertaa hyvin lämpimät kättentaputukset herättivät Sillan. Hän lähestyi kuumeisena pianoa.
Kaikki kehuivat musiikkia sekä esittäjättäriä, jotka pyysivät myöskin kiitoksen sanaa punastuneelle runoilijalle. Hän sai donna Giulialta erikoisen hymyilyn, jolle hän näytti antavan suuren arvon.
— No niin, sanoi donna Antonietta Sillalle vetäen hansikkaita pitkiin, hienoihin sormiinsa. — Oletteko itkenyt?
— En, sillä en itke koskaan; mutta uneksin itkeneeni.
— Malheur à qui n'est pas emu, sanoi hän. — Maanantaina annamme teidän kuulla jotakin muuta.
Sitten hän meni syleilemään Giuliaa.
— Hyvästi, rakas, sanoi hän.
— Joko nyt?