— Mutta tunnettehan te hänet?
— En.
— Vai niin. Minä olen nähnyt hänet pari kertaa, mutta minun vähäisen arvostelukykyni mukaan pitäisi hänen olla koko… Tuollainen kaunis tyttö, mitä hullutusta! Merkki, että rahoja on paljon. Pitääkin minun olla syntynyt kerjäläisenä! Meille aina luvataan elämää tuolla toisella puolen, mutta minä pahasti pelkään, että se on surkeampaa kuin tämä täällä. Jollei paratiisissa löydy muita kuin pappeja, vanhoja mummoja, rintalapsia ja kerjäläisiä, niin, hyvä herra, se paikka ei ole minua varten. Hih!
Hän läimäytti äkeissään piiskalla hevosparkaa, joka nyt alkoi astella kivitetyllä tiellä kahden talorivin välissä, se oli viimeinen kylä ennen palatsia. Oli kuuma. Hevonen pysähtyi erään osterian eteen ja ajaja huusi, että hänelle tuotaisiin tavanmukainen kynä ja muste.
— No niin, sanoi tarjoileva emäntä, — hän on siis kuollut, vai mitä?
— Kuka on kuollut?
— Kah, tuo palatsin herra.
— Kuka sen on sanonut? huudahti Silla kalveten.
— Kyttyräselkäisen Cecchinan mies, joka kulki tästä ohitse juuri viisi minuuttia sitten. Ettekö tavannut häntä?
— Lähtekäämme pian! sanoi Silla.