— Kyllä, herra, kyllä. Nyt ovat lääkärit siellä parhaillaan.
— Mitkä lääkärit?
— Se meidän uusi lääkärimme ja isä Tosi. Hän saapui tänä aamuna
Leccosta. Odottakaa. Minulla on teille kirjelippu donna Marinalta.
Teidän ei pidä sanoa kenellekään, että olette tavannut minut, enkä minä
saa sanoa kenellekään tavanneeni teidät.
Silla tarttui lappuun, jossa ei ollut mitään osoitetta. Hän ei
tahtonut saada sitä millään aukaistuksi, niin hänen kätensä vapisivat.
Lopultakin hän sai sen auki ja luki: Vaietkaa sähkösanoman suhteen. —
Sillävälin Rico päästi kimeän vihellyksen.
— Minkä tähden vaieta? ajatteli Silla, — kuinka se on mahdollista?
Hän piilotti lapun ja alkoi kysellä pojalta kreivin sairaudesta. Jo jonkin aikaa kreivi oli tuntenut itsensä huonovointiseksi. Eilen aamulla hänet oli löydetty lattialta vuoteen ja oven välistä, jossa hän makasi vääntynein kasvoin. Apua saatuaan hän oli hiukan toipunut. Kuitenkin Giovanna sanoi, ettei hän ollut saanut takaisin puhekykyään eikä älyään. Se koski kovasti Sillaan. Jos kreivi ei puhunut eikä ymmärtänyt puhetta, niin kuinka selittää Cecilian sähkösanoma? Olisihan ehkä voinut olla jokin selkeä väliaika. Mutta jos sähkösanoma oli petollinen, niin kirjelapun kyllä selitti hyvin.
— Keitä on nykyjään palatsissa? kysyi hän.
— Siellä on herra sulhanen, hänen rouva äitinsä, eräs vanha herra Veneziasta, joka on samalla yksi todistajista, ja vielä eräs toinen herra, joka oli täällä silloin kuin tekin olitte.
— Finotti?
— Ei, herra.