— Oi kuinka hyvin teittekään, kun tulitte! Varmasti Sallimus johti askeleenne. Tulkaa katsomaan häntä! Saahan hän tulla, isä Tosi?
— Herran tähden, mitä ajattelettekaan, Giovanna? huudahti kreivitär. —
Hänet on jätettävä rauhaan.
— Hänet on jätettävä rauhaan, herran tähden rauhaan, kertasi Nepo.
Silla kääntyi munkkiin päin, joka katsoi hetkisen Giovannaa erikoinen hellyyden ilme silmissään ja sanoi sitten äkisti Sillalle:
— Tunnetteko te sairaan?
— Kyllä, herra.
— Jos teille tuottaa iloa olla tuntematta häntä enää, tai jollette välitä siitä, ettei hän teitä tunne, niin menkää vain. Sairaalle se on nyt jo aivan yhdentekevää.
Giovanna teki rukoilevan liikkeen.
— Vanhus parka! sanoi veli. — Vie vain hänet sinne, mutta ei sentään pidä panna Sallimusta noin liikkeelle. Mitä teet?
Tämä viimeinen kysymys koski palvelijaa, joka juuri asetti hänen eteensä pöydälle joukon hopea- ja kristalliastioita.