— Mutta ette lähde?
— En tiedä.
— Taivas sentään, murisi kreivitär ärtyneenä.
— Rouva, sanoi munkki pontevasti ja juhlallisesti, — kreivin sairaus, niinkuin jo sanoin, on mitä yksinkertaisinta laatua. Oikeanpuolinen halvaus. Sairas voi joko tointua tai kuolla tästä ensimmäisestä kohtauksesta, sen mukaan kuin Jumala tahtoo. Sairauden syy on hämärä ja tahtoisin tuntea sen voidakseni, jos sairas mahdollisesti paranee, estää sen uudistumisen.
— Mutta, hyvä Jumala, syy, siunattu mies…
Munkki iski häneen leimuavat silmänsä.
— Eikä auta, hyvä mies, minuun tuijottaminen noine silminenne, ärähti kreivitär äkäisesti. — Te olette professori ja tieteen huippu, mutta olen minäkin tuntenut tieteen huippuja ja aina kuullut heidän sanovan, että sairauden syitä on turha etsiskellä.
— Ja toiseksi, enohan ei voi puhua, sanoi Nepo.
— Rouva, vastasi munkki välittämättä viimeisestä huomautuksesta, — isä Tosi ei ole mikään huippu, ja hän on tehnyt elämässään kaksi suurta tyhmyyttä: on tahtonut olla lääkäri ja munkki samalla kertaa; mutta ilmoitan teille: jos hän olisi ruvennut poliisiksi, olisi hän tullut suureksi. Minulla on kunnia.
Hän kosketti kalottiaan, nousi ja lähti.