Vezza sanoi pitkän vaitiolon jälkeen jotakin yön syvästä rauhasta, ja hänen toverinsa, muistellen Veneziaa ja menneitä aikoja, hyräili ensimmäistä säettä laulusta, joka alkaa:
Stanotto de Nina…
— Kaunista, kaunista! Edelleen! sanoi komendööri. Nepo palasi pylväskuistikolle.
— Miten on? kysyi asianajaja.
— Huonosti, huonosti, surullista kyllä, vastasi Nepo kulkien edelleen.
— Kuinka ikävää! huokasi asianajaja.
— Niinpä niin!
Pihan suihkulähde puheli jonkin hetken yksikseen heidän takanaan.
— Kyllä hän jo olikin huonossa kunnossa, sanoi komendööri.
— Niinpä kyllä.