Nainen nojasi päätään muuria vastaan ja itki.
— Lohduttautukaa, sanoi Edith. — Me rukoilemme puolestanne.
Toinen kääntyi kuullessaan tuntemattoman äänen ja vastasi kuin olisi tuntenut Edithin:
— Tulkaa tekin ylös, tulkaa katsomaan, kuinka kaunis hän on.
Don Innocenzo vastusti aluksi, mutta Edith halusi tehdä vaimoparan mieliksi ja nousi hänen kanssaan sairaan luokse. Keittiössä istui kaksi tyttöstä lattialla leikkien. Isä, kumartuneena tulen ylitse, lämmitti kahvia eikä käännähtänytkään tervehtiäkseen tai katsoakseen vieraaseen. Hän kysyi tylysti vaimolta:
— Pitääkö minun viedä tämä hänelle?
— Oh, Jumalani, sanoi vaimo lohduttomana.
Mies murisi murtuneella äänellä jonkin vihaisen sanan ja istuutui taas synkkänä tulen ääreen.
Sairas oli kaksitoistavuotias, vaalea ja hento tyttönen, joka teki hidasta kuolemaa luullen paranevansa.
Muutaman minuutin kuluttua Edith laskeutui takaisin tielle, jossa hänen isänsä ja don Innocenzo odottelivat.