— Meidän pitäisi oikeastaan hävetä omia pieniä surujamme, sanoi hän.
Ei kukaan heistä avannut suutaan aina kotiin saakka, jossa he erosivat.
Steinegge, tuntien väsymystä, meni levolle, don Innocenzo vetäytyi työhuoneeseensa tai paremmin sanoen kansliaansa. Edith hävisi keittiöön kuunnellakseen Martan esitelmiä kotitalouden tärkeimmistä, kysymyksistä, sokerin ja kahvin hinnoista, tomaattien ja kapperien säilytystavasta etikassa, vahvimmista ja huokeimmista palttinoista. Puolen tunnin juttelun jälkeen Edith lähti keittiöstä ja meni koputtamaan hiljaa työhuoneen ovelle.
Don Innocenzo ei odottanut hänen vierailuaan ja kysyi hymyillen oliko jotakin tapahtunut. Edith vastasi:
— Ei, tahdoin vain sanoa teille pari sanaa.
Pappi luki heti hänen kasvoistaan, että nuo sanat olivat vakavia ja kävi hänkin vakavan näköiseksi.
— Olkaa hyvä, sanoi hän, nousten puoleksi ja osoittaen tuolia vieressään. Sitten hän odotti äänettömänä.
Kului pari minuuttia, ennenkuin Edithin huulet aukenivat. Don Innocenzo katseli tarkkaavaisena kirjoituspöydän päällystä, hankasi sitä oikean käden pikku sormella ja puhalsi kevyesti pois kuviteltua pölyä. Vihdoin Edith alkoi puhua.
Ilman minkäänlaista alkulausetta hän kertoi, mitä oli kuullut isältään Sillan hurmaantumisesta Marinaan ennen pakoa palatsista, puhui Marinan omituisista puheista huviretkellä Orridoon ja hänen omista vaikutelmistaan kuullessaan sinä samana iltana Salvadorin kihlauksesta. Hän kertoi sitten vähemmän varmalla äänellä kävelyretkestä vallituksilla ja kuinka itsepintaista välinpitämättömyyttä Silla oli osoittanut kuullessaan uutisen häistä, kertoi tunnustuksista, joita tämä oli hänelle tehnyt, lisäten päättäväisesti, taistellen omaa liikutustaan vastaan ja voittaen sen, että sinä iltana hän oli päässyt selville Sillan tunteista häntä itseään kohtaan, että hän oli jo jonkin aikaa sitä epäillyt, ettei mitään oltu puhuttu suoraan, viittailtu vain paljon, ja että hänen oma käytöksensä oli ollut omiaan uskottelemaan vastaavia tunteita hänessä itsessään. Ja peittäen kasvonsa käsiinsä hän sanoi olevansa siitä hyvin pahoillaan ja tulleensa kylliksi rangaistuksi.
— Oh, Jumala, sanoi don Innocenzo hämillään. — Tähän saakka ei minusta tunnu… en tiedä… mutta…