Edith kohotti kasvonsa ja peitti ne käsillään.
— Pelkään, sanoi hän, — etten ole tehnyt kaikkea voitavaani peittääkseni häneltä sieluani.
— Mutta jos tämä nuori herra on jalo henki, jos hän oli mieltynyt teihin, jos te itsekin… anteeksi, pysyn sanoissanne… jos te itsekin… miksi sitten?
Edithin kädet putosivat hänen kasvoiltaan, ja kaksi kosteaa silmää kimalteli don Innocenzon edessä.
— Oh, isä Innocenzo, te, joka tiedätte, kuinka voitte ajatellakaan! Kuinka voisin, isäni tarvitessa minua niin? Panna tyttärenvelvollisuuteni rinnalle, ja ehkä vielä sen edelle, toisen, suuremman velvollisuuden!
Olisinko tullut Italiaan vain tätä varten? Eikä se muuten ole minun kutsumuksenikaan, siitä olen varma.
— Aivanko varma? kysyi don Innocenzo vakavana. — Tiedättekö todellakin, kuinka suuri on tänään ja kuinka suuri voi olla huomenna uhri, jonka asetatte itsellenne?
— Ei, älkää sanoko niin, älkää sanoko niin, pyysi Edith ristien kätensä. — Se, mitä teen, ei ole verrattavissa siihen, mitä olen velkaa isälleni. Kunhan Jumala vain sallisi hänen päästä uskoon! Olen onnellinen, ettei hän ole edes aavistanutkaan mitään. Mitä taas minuun tulee, niin voin unohtaa. Auttakaa te minua!
Pappi parka, auttaa taistelemaan rakkautta vastaan! Suuressa, lapsellisessa hyvyydessään hän piti Edithin uhria järjettömänä. Jos tuo mies oli jalo, jos hän rakasti Edithiä, niin varmasti hän olisi rakastanut tämän isääkin pojan rakkaudella ja olisi varmasti ollut auttajana heidän pyrkimyksessään Edithin toivomaa, pyhää päämäärää kohden.
— Onko tuo teidän uhrinne välttämätön ja hyödyllinen? sanoi hän. — Ajatelkaamme! Voisihan olla, että teidän isänne haluaisi nähdä teidät turvattuna ja että tuo ajatus tuottaa hänelle nyt salaista mielenvaivaa. Ja lisäksi: tiedättekö te, mitä ja millaisia keinoja Jumala voi käyttää palauttaakseen harhaan joutuneen sielun takaisin uskoon. Ehkäpä kristillisen perheen piirissä näitä keinoja on niin paljon, ettette edes voi aavistaakaan mitä. Puhun tulevaisuudesta, sen suhteen, mikä on mennyttä, olkaa aivan rauhassa. Jos jotakin pahaa tapahtuisikin, niin syy ei missään tapauksessa voi langeta teidän päällenne. Ei millään tavalla, uskokaa se. Ja vaikkakin te olisitte antanut tämän herran ymmärtää hm… myötätuntoanne, niin kaikissa tapauksissa ette ikinä olisi vastuunalainen Jumalan edessä niistä kunniattomista teoista, joita tuo herra tekisi.