Edith ehkä aavisti kirkkoherran ehdotuksen ja puhui siksi niin hiljaa.
— En, en ole vastannut.
Pappi nousi seisoalleen.
— Hyvä, vastatkaa, sanoi hän.
Myöskin Edith vaistomaisesti nousi ja ymmärsi ilman muuta don
Innocenzon tarkoituksen.
— Heti, sanoi tämä, pannen mustepullon pöydälle paperiarkin viereen.
Edith risti kätensä.
— Luuletteko, herra kirkkoherra, että tämä voi olla minun velvollisuuteni? Ja nyt heti paikalla?
— Luulen. Minun velvollisuuteni on sitten päättää, onko tuo kirje lähetettävä perille ja milloin. Istukaa minun paikalleni.
Edith istuutui vaieten, tarttui lujalla kädellä kynään ja katsoi pappiin.
Tämän silmät saivat juhlallisen ilmeen ja otsa kävi yleväksi.