Hän otti askeleen taaksepäin.
Silloin kuului nopea vaatteiden kahina liukuvan portaita alas ja sitten äkkinäinen pysähdys.
— Silla, Silla!
Hän se oli; Silla ei voinut nähdä häntä, mutta tunsi tytön läheisyyden muutaman porrasaskelman päässä.
— En ole Renato, sanoi hän liikahtamatta.
— Ah, ette muista nimeä. Kätenne.
Hän hypähti kiivaasti portailta alas ja putosi Sillan käsivarsille; tämä pusersi häntä itseään vastaan kohottaen hänet ylös maasta.
— Onko se totta, sanoi hän sammuvalla äänelle huulet Sillan kaulalla, — onko se totta, mitä sanoitte eilen illalla?
Silla ei vastannut; pusersi vain lujemmin häntä itseään vastaan suudellen hänen olkapäätään ja tuntien sametinhienon posken ja pienen, palavan korvan painautuvan tiukasti poskeensa.
— Onko se totta? kertasi Marina hellästi.