Oli mahdotonta tuntea tuon ylpeän kaunottaren värisevän sydämellään, hengittää hänen povestaan kohoavaa, tuoksuavaa lämpöä, kuulla kaulallaan tuon sammuvan äänen ja olla kadottamatta ajatuksensa pienintäkin valohiukkasta. Silla sai tuskin sanotuksi:
— Ja sinä?
— Jumala, kuinka kauan jo! vastasi Marina. Sitten, kuin äkillisen ajatuksen iskemänä, hän irtautui kiivaasti Sillasta ja pani kätensä hänen olkapäilleen.
— Siis, et muista kaikkea? sanoi hän.
Toinen ei ymmärtänyt, vastasi umpimähkään ojentaen kuin juopuneena käsivartensa.
— Kaikki, kaikki!
— Myöskin Genovan?
Nuo oudot sanat eivät jaksaneet tunkeutua Sillan aivoihin, hän kertasi vain kärsimättömästi:
— Kaikki, kaikki!
Marina tarttui hänen käsiinsä ja yhdisti ne rajusti.