— Markiisitar, markiisitar! huusi Fanny rynnäten sisään. Hän huomasi Sillan ja vaikeni kuin salaman lyömänä. Silla irtautui Marinasta ja astui askeleen taaksepäin. Marina hämmästyi ensiksi, malttoi sitten heti mielensä ja teeskentelyä halveksien tarttui Sillan käteen ja singahdutti jäntevästi:
— Mikä on hätänä?
— Herra kreivi! vastasi Fanny.
— Mitä?
— Toinen kohtaus sattui tunti sitten ja nyt hän tekee kuolemaa.
Käskivät tulemaan alas, pian!
Marina syöksähti palvelijattarensa eteen.
— Kuoleeko hän?
Fanny oli kyllä jo kolmen päivän aikana nähnyt emäntänsä silmät oudon näköisinä, vaan ei koskaan sellaisina kuin nyt. Säikähdyksissään hän ei vastannut, vaan seisoi ovella kynttilä kädessään, tukka pörrössä, kaula paljaana, katsoen Marinaa samein, mulkoilevin silmin.
— Tule, sanoi Marina Sillalle ja syöksyi pimeään käytävään pitäen tätä kädestä.
— Pappikin on siellä, sai Fanny sanotuksi.