Silla aikoi ensi hetkessä, vastustaa ja heittää luotaan tuon hermostuneen käden, joka puristi hänen omaansa, mutta ääni hänen sisällään huusi: »Kurja, hylkäätkö hänet nyt?» Hän seurasi Marinaa. Fanny tuli heidän perässään, pidellen kynttilää ylhäällä ja hämmästyksen valtaamana niellen ihmetyksen huudahduksia.
Kynttiläkin näytti häilyvän täynnä tuskaa, kuin sitä vastaan hulmahtaisi pitkin pimeää käytävää kuoleman vakava ja juhlallinen henkäys.
Portaita nousi toisen kynttilän valo. Joku huusi alhaalta:
— Neiti Fanny! Neiti Fanny!
Se oli kamaripalvelija, joka kiipesi hengästyneenä kynttilä kädessä portaita ylös. Hän kysyi Fannylta, toisista välittämättä, oliko täällä krusifiksia.
— Ei, ei, rouva Giovannan huoneessa, rouva Giovannan huoneessa, huusi Catten ääni alhaalta. Fanny alkoi nyyhkyttää ja kamaripalvelija lähti laskeutumaan portaita alas tehden harmistuneen liikkeen ja vaihtaen kiivaita sanoja Catten kanssa. Eräs kaukainen ovi avautui ja joku vaati vihaisesti hiljaisuutta. Heti sen jälkeen lääkärin rauhallinen ääni sanoi kovaa:
— Jäätä!
Matalat, kiireiset äänet kertasivat:
— Jäätä! Jäätä!
Marina ei kiirehtinyt enää, vaan astui hitaasti ja vasten tahtoaan vavisten. Palatsin pimeys oli täynnä juhlallista kauhua; nuo pelästyneet äänet, nuo valot, jotka heijastelivat siellä täällä, lisäsivät sitä yhä. Ennenkuin hän astui alakerran käytävään, kulkivat Vezza ja Mirovich ohitse kiireissään, kumarassa ja ilman kravattia ja kaulusta. Puutarhuri, joka toi jäätä, yllätti heidät, tuuppasi kyynärpäällään ja meni edelle. Yhtäkkiä kuului don Innocenzon kaikuva ääni: