— Renova in eo, piissime pater, quidquid terrena fragilitate…

Ei muuta. Varmasti joku ovi oli avattu ja taas suljettu.

Marina ja Silla astuivat käytävään Fannyn seuraamina, näkivät Vezzan ja Mirovichin avaavan hiljaa kreivin huoneen oven ja pujahtavan sisään ja kuulivat taas hetkisen don Innocenzon äänen:

— Commendo le omnipotenti deo…

Fanny kirkaisi, laski kynttilän maahan ja pakeni. Marina pysähtyi ja kääntyi katsomaan häntä.

— Tyhmyri! sanoi hän. Sitten hän kuiskasi Sillalle:

— Toissa yönä, mennessäni kostamaan, kaaduin tähän, juuri tähän samaan aikaan. Enkö jo sanonut sinulle, että haavoitin hänet kuoliaaksi?

Ja hän astui askeleen eteenpäin. Mutta siinä samassa hän tunsi Sillan jäntevän käsivarren kiertyvän ympärilleen ja kantavan hänet portaille. Hän vaikeni hämmästyneenä, sitten pettyen Sillan tarkoituksen suhteen sanoi tälle hymyillen: — Myöhemmin!

Toinen ei sanonut mitään.

— Päästä minut!