— Tulkaa, sanoi don Innocenzo liikutettuna, ja tarttuen Steineggen käsivarteen hän vei tämän yksinkertaiselle penkille. — Pysähtykäämme tähän, ajatelkaamme, miettikäämme, mitkä syyt olisivat voineet vaikuttaa tyttäreenne.
Steinegge seisahtui peläten jotakin odottamatonta paljastusta.
— Mitä? sanoi hän.
— Tulkaa, tulkaa, istukaa tähän.
Don Innocenzo ei löytänyt ensimmäistä sanaa, pusersi kiivaasti käsiään ja imi tapansa mukaan yhteenpuristetuin huulin ilmaa.
— Ettekö ole sattunut koskaan huomaamaan, alkoi hän vihdoin, — jotakin huolta, jotakin salaista surua tyttärenne sydämessä?
Steinegge säpsähti.
— Rahahuolia? sanoi hän.
— Ei, ei!
Tuskallinen pelko väänsi miesparan kasvot hänen kysyessään: