— Syvästi kunnioitettu ystävä. Silla laski päänsä pöytää vastaan ja itki.
Kreivi odotti hetken ääneti ja sanoi sitten matalalla äänellä:
— Näin äitinne viimeisen kerran vuotta ennen hänen naimisiin menoaan. Hän kirjoitti minulle myöhemmin useita kirjeitä, joiden sisältönä te olitte. Vuoden 58 jälkeen eräät milanolaiset ystäväni antoivat minulle tietoja teistä. Ymmärrätte helposti, minkä vuoksi nuo esineet ovat talossani; ne muistuttavat minulle hyveellisintä ja kunniallisinta henkilöä, joka milloinkaan on kunnioittanut minua ystävyydellään.
Silla ojensi molemmat kätensä kreiviä kohden nostamatta päätään pöydästä.
Tämä puristi niitä sydämellisesti, pitäen niitä hetken omissaan.
— Siis? kysyi hän.
— Oh! vastasi Silla kohottaen päätään.
Näin oli asia sovittu.
— Hyvä, sanoi kreivi, — menkää nyt ulos, menkää nyt heti ulos hengittämään raitista ilmaa. Käsken sihteerini saattaa teitä.
Hän soitti ja käski kutsua Steineggen sisään. Tämä tarjoutui hymyilevänä Sillan käytettäväksi ilmaisten ilonsa näin suuresta kunniasta ja epäillen mahtoiko hänen pukunsakin ansaita saman kunnian. Ja kun se myönnettiin, hän kiitti. Lopuksi hän lähti tiehensä Sillan kanssa tehden kumarruksia ja loppumattomasti kursaillen joka oven edessä, aivan kuin kynnyksen toisella puolen olisi ollut miina. Mutta päästyään pihan portista ulos, muutti hän heti tapaansa ja puhettaan. Tarttuen toverinsa käsivarteen hän sanoi: