— Hyvää päivää, sanoi hän.
Ja tuo tervehdys tuntui putoavan jäätyneenä kolmannesta taivaasta.
— Onko Vezza puhunut teille? jatkoi hän heti.
— Olisin lähtenyt heti, markiisitar, mutta…
— Tiedän, tiedän.
Silla vaikeni. Ebenpuinen arkku norsunluisine leikkauksineen ja ympäri huonetta hajoitetut kukat muistuttivat vielä edellisen yön kamalaa tarinaa.
— Tiedän, kertasi Marina päättäväisellä ja halveksivalla äänellä, — mutta se ei riitä. Ja hän otti askeleen Sillaa kohti.
— Olette siis käsittänyt, että se oli mielen harhaa? sanoi hän.
Silla nyökkäsi. Hän oli lyhyen välimatkan päässä Marinasta pianon toisella puolella. Tämä heittäytyi melkein suulleen pianon päälle ja kohotti kasvonsa katsoakseen miestä.
— Ja te uskoitte? sanoi hän. — Ja olette tyytyväinen?