— Kuinka hyvä te olette, sanoi Marina puoliääneen.
— Voin sitä ollakin kreivi Salvadorille, vastasi Silla kylmästi — Tänä yönä ilmoitan olevani hänen käytettäväkään ja odotin kokonaisen tunnin, mutta hän ei näyttäytynyt.
— Ah, te vihaatte häntä? huudahti Marina salamoivin silmin.
— Minä? En suinkaan.
Marina alkoi kävellä edes takaisin huoneessa, mutta pysähtyi sitten yht'äkkiä sanoen:
— Mutta eilen illalla te vihasitte häntä, vai mitä? Eilen illalla yhdentoista aikaan?
Silla mietti hetken ja vastasi:
— Markiisitar, minunkin puoleltani se oli vain aistiharhaa.
Marina nauroi ääneensä, ja tuo nauru pusersi Sillan sydäntä.
— Silloin, sanoi hän, — annan teille kaikki anteeksi ja asia loppuu siihen.