— Kello viisi.
— Niinpä kyllä, olen kovin iloinen, että silloin olette täällä.
— Minä matkustan kello viisi.
Komendööri ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä.
— Mihin aikaan viimeinen juna lähtee Milanoon?
— Puoli kymmenen.
— Oh, silloin voitte lähteä kuuden jälkeen. Näette siten, kuinka nuo päivälliset sujuvat.
Lääkäri lähti. Molemmat toiset istuutuivat pöydän ääreen ja alkoivat työskennellä.
Tuuli yhä vinkui ja ulvoi, aallot kuohuivat palatsin ympärillä kuin murhenäytelmää katsomaan rientäneet villit uteliaat, raivoissaan ja kärsimättöminä, koska näytelmä ei näyttänyt koskaan alkavan. Vanhojen muurien ympärillä pauhasi hurjien intohimojen riehunta, se tahtoi heti näytöstä, tahtoi nähdä kärsittävän ja, jos mahdollista, jonkun noista pienistä, ylpeistä maan kuninkaista kuolevankin. Mitä odotettiin? Aallot ruoskivat raivoten rakennusta, hyökkäsivät ylös kalliolle pylväskuistikon alle, myllersivät pitkin rantoja ja kohoilivat kaukana toinen toisensa takana rähisten kuin raivoava kansanjoukko. Tuuli hypähteli oikealle ja vasemmalle, ylös ja alas, kärsimättömänä ja raivoissaan; kulki pylväskuistikolla vinkuen ja haukkuen näkymättömiä näyttelijöitä. Myöskin vakavat sypressit heiluttelivat latvojaan, viiniköynnökset kahisivat, mulperipuut ja lempeät oliivitkin niityillä kiemurtelivat ja vääntelivät itseään saman mielettömyyden tartuttamina. Vuoret katselivat vakavina. Mutta näyttämö oli yhä tyhjä; henkilöt pysyivät piilossa.
Kolmen jälkeen, tuulen yhä vielä riehuessa, astuivat Fanny, kamaripalvelija, puutarhuri ja Rico kuistikolle, lähestyivät järvenpuolisia kaaria katsellen hiukan taivasta, hiukan vuoria, hiukan alhaalla raivoavia aaltoja, jotka ulvoivat: ei, ei, ei teitä! He näyttivät neuvottelevan. Fanny lähti sitten oikeanpuolisesta ovesta viitaten kädellään kuin kiroten sekä taivasta että maata; toiset jäivät. Hän palasi heti, nähtävästi emäntänsä määräykset mukanaan, toiset kokoontuivat hänen ympärilleen. Sitten he lähtivät kaikki ulos vasemmalle ja palasivat kantaen isoa, tummaa, melkein mustaa mattoa, jonka he levittivät kuistikon kolmen etumaisen kaaren kohdalta kolmea taimmaista kaarta kohden jättäen molemmin puolin kaistaleen lattiaa paljaaksi. Sitten puutarhuri poikansa ja parin muun pojan avustamana kantoi sisään puutarhasta kaksilla paareilla monet ruukut kukkivia kameelioita, azaleoja, cinerarioita ja calceolarioita ja neljä suurta australialaista dracenaa. Tuotiin myöskin pari yksinkertaista, puista porrastelinettä, jotka asetettiin kuistikon sivuille ovien ja etumaisen kaidepuun väliin. Fanny ja puutarhuri toivat kolme pientä pöytää, neljä tulipunaista nojatuolia ja erittäin siron kukkalaitteen kullatusta metallista, lahjan rouva Giulia de Bellalta. Sitten donna Marina itse kääriytyneenä valkeaan hartiahuiviinsa, joka muovaili kaikki hänen muotonsa, astui huolimattoman hitaasti kuistikolle, pysähtyi keskikaaren alle ja alkoi antaa käskyjään liikuttamatta sormeaankaan, osoittaen vain paikkoja ja esineitä kääntämällä päätään ja vartaloaan.