Metsäisen rannan varjo palatsin länsipuolella kulki kiireesti itää kohden. Tuuli hellitti ja aallot käskivät toisiaan vaikenemaan kuin olisivat nähneet Marinan toisiaan vaikenemaan kuin olisivat nähneet Marinan astuneen näyttämölle.
Hän viipyi siellä siksi, kunnes hänen määräyksensä olivat tulleet hyvin täytetyiksi, ja vetäytyi sitten pois viitaten Ricoa seuraamaan itseään.
Kun työ oli lopussa, nähtiin loistavan hienon näyttämön ilmestyneen vakavien pylväiden ja kuistikon synkkien puitteiden sisään. Nurkissa ruiskuttivat dracenat kuin vihreät vesisuihkut kohoten niiden alle ryhmitetyistä kukkivista azaleoista, levittäen ylhäällä aaltomaisen sateen ohuista lehdistään ja pudoten sirosti alas. Oikealla ja vasemmalla olivat porrastelineet täpötäynnä cinerarioita ja calceolarioita heittäen ylhäältä kaksi tuhatväristä lehtiputousta alas tummalle matolle. Kuusi isoa kameeliaruukkua seisoi taimmaisella pylväskaiteella sulkien näyttämön taustan. Kaikkein pienin pöydistä, vain kahdelle katettu, seisoi melkein kiinni keskikaaressa; toiset, kukin katetut vain yhdelle hengelle, olivat asetetut vinoon ensimmäisen molemmin puolin toinen toistaan vastapäätä. Harmaankellertävät flanderilaiset pöytäliinat peittivät kaikki kolme aina maahan asti luoden tuohon hermostuneeseen värien sointuun kolme tyyntä ja vakavaa värivivahdusta, joita vastaan kristallien ja hopeain räikeät sävyt vaalenivat. Edessä ja keskellä tummalla matolla donna Giulian kullattu kukkalaite kohotteli hempeiden hyasinttiensa arkaa alastomuutta, vihreästä verhostaan riisuttuina ja välkkyvään metallilankaan puristettuina, houkutellen suloisella tuoksullaan ja luvaten vereen tunkeutuvaa hekumallista nautintoa.
— Hulluja ja herroja tottelee tuulikin, sanoi Fanny, joka oli odottanut näkevänsä kaikki koristukset ilmassa tuulen uhreina.
Kello puoli viiden jälkeen komendööri ja Silla astuivat kuistikolle kirjaston puolelta, ja melkein samaan aikaan astui sinne lääkärikin toiselta puolelta. Kaikki kolme pysähtyivät hämmästyneinä katsellen näyttämön ylhäisen hienoa järjestelyä ja tummaa mattoa vastaan kohoavaa väriloistoa.
— Hän on järjestänyt kaiken, ymmärrättekö! sanoi Vezza enemmän kauhistuen kuin hämmästyen.
Niin, hän se oli kaikki määrännyt, ja siinä nähtiinkin hänen oma kuvansa: musta sydän, palava mielikuvitus ja järkytetty, vaikkei sekaantunut äly.
— Minä menen takaisin kirjastoon, sanoi Silla, — lopetan osoitteiden kirjoittamisen ja häviän sitten pienten portaiden kautta.
— Ei, ei, pyydän teitä! huudahti Vezza. — Jos ette todellakaan tahdo syödä päivällistä kanssamme, niin olkaa toki lähellä meitä. Vakuutan teille, että minulla on kuumetta. Emmeköhän sittenkin tehneet tyhmästi, tohtori, kun suostuimme? Minun on täytynyt ilmoittaa palvelusväelle, että teidän käskystänne pitää tyydyttää kaikki donna Marinan oikut. Herran tähden, Silla, olkaa lähellä, olkaa edes tuolla salissa. Tehkää minulle tämä palvelus.
— Hyvä, vastasi Silla, — noudan itselleni sinne työtä; mutta muistakaa: heti, kun päivälliset ovat lopussa, lähden.