— Teen niinkuin tahdotte, herra, sanoi sihteeri, — mutta se on hyvin, paha teille, ettette juo. Synkkien hetkien ystävät ovat harvassa ja viini on niistä uskollisin. Ei pidä laiminlyödä sitä. Osoittakaa, että näette sen mielellänne, niin se hyväilee sydäntänne; kohdelkaa sitä pahoin, niin sinä päivänä, kun sitä tarvitsette, se puree teitä.
Silla ei vastannut.
Hänen sieluntilassaan oli suloista katsella pimeään yöhön, jossa ei loistanut kuu eivätkä tähdet. Laaksosta löyhytteli vilpoinen tuulenhenki täynnä metsän tuoksua.
Ehkä he olivat istuneet siinä parisen minuuttia, kun kuulivat lähimpien talojen oikealta puolen askelten kumeaa kaikua. Ne tulivat avonaiselle paikalle ja pysähtyivät.
— Hoi, Angiolina! kutsui joku.
Äänettömyys.
— Hoi, Angiolina!
Eräs ikkuna avattiin ja naisääni vastasi:
— Mitä tahdotte?
— Emme mitään. Olemme täällä laakson kahvilassa hengittämässä raitista ilmaa niinkuin herrasväki, ja tahdomme jutella hiukan.