— Minäkö? Olen ensi kerran täällä.
— Vai niin. Mutta arvatenkin tunnette herra kreivin?
— En.
— Mainiota, oo, mainiota! huudahti ajaja syvän hämmästyksen valtaamana. — Hän on kunnon mies, tiedättekö! Olen hänen ystäviään, lisäsi hän selittämättä kuitenkaan kuuluiko suurten herrain vai oppineiden joukkoon, — monta kertaa olen tehnyt hänelle palveluksia. Tänäänkin hän tarjosi minulle lasin viiniä. En tiedä, oliko se ranskalaista vai englantilaista, mutta erinomaista se oli. Hih!
— Onko hänellä perhettä?
— Ei, herra. Se tahtoo sanoa…
Samassa oikeanpuoliset pyörät hypähtivät suuren soraläjän päälle.
— Ole ääneti ja katso eteesi, sanoi matkustaja.
Mies noitui ja piiskasi eläin parkaa, joka lähti nelistämään:
Kuljettiin kosken ylitse. Sillalla oli valoisaa. Oikealla sorakivitie häipyi valkeana juovana loppumattomaan tasankoon, vasemmalla sekä edessä näkyi matalia kumpareita kuin nojaten kukkuloihin niiden takana, ja taimmaisina kohosivat sarvipäiset vuorenhuiput harmaata taivasta kohti.