— Herra kreivi, sanoi Steinegge eräänä päivänä kreivi Cesarelle, — tiedän, että onnettomuudekseni olen hyvin vastenmielinen markiisittarelle. Siihen on ehkä syynä vanha, ruma muotoni, jota en voi muuttaa. Jos minun läsnäoloni lisää teidän pieniä perheriitojanne, niin sanokaa se vain minulle; minä lähden.
Kreivi vastasi, että hän vielä oli herra talossaan, ja vain siinä tapauksessa, että prinssi Metternich tarjoaisi herra Steineggelle johtajan paikan viinikellarissaan Johannesbergissa, hän laskisi tämän menemään.
Suunnilleen vuosi sen jälkeen kuin Marina oli löytänyt salaisuuden, lähetettiin hänelle Dumolardin kirjakaupasta neljän, viiden ranskalaisen romaaniuutuuden mukana eräs italialainen kirja. Se oli V… n kirjapainon painattama kertomus ja nimilehdellä oli: Eräs Uni, italialainen kertomus. Kirjoittanut Lorenzo.
Marina ei pannut mitään arvoa italialaisille kirjoille, eikä hänellä ollut vähääkään halua lukea tätä. Että hän sen kuitenkin luki, johtui Fannyn huolimattomuudesta, joka eräänä aamuna oli tuonut sen »Nuolen» kannelle Home de nyige'n sijasta. Marina, päästyään mielipaikkaansa Malombran laaksoon, huomasi erehdyksen ja ensimmäisen harmin tyynnyttyä tyytyi lukemaan sitä.
Kirjan sisällys oli seuraava: Eräs naimisissaoleva nuori mies näkee liiallisten aivoponnistusten rasittamana tavattoman vilkkaan unen, jossa hänen omaa tulevaisuuttaan esitetään vertauskuvallisessa muodossa. Tapaukset osoittavat todellakin unen ensimmäisen osan olevan totta. Kuluu viisitoista vuotta, ja tuon unen valoisa ja iloisa ensimmäinen osa on myöskin toteutunut. Nyt on odotettava toisen osan toteutumista. Tämä osa ennustaa hillitöntä ja peloittavaa rakkautta, hengen ja aistien huumaa, jonka vuoksi kirjan sankari joutuu vaikeihin olosuhteihin. Kolmekymmentäkuusivuotiaana tuo vakava perheen isä, joka unesta johtuneen salaisen pelon vallassa elää kaukana maailmasta, huomaakin kauhukseen rakastuvansa erääseen, välttämättömyyden pakosta hänen läheisyyteensä joutuneeseen naiseen. Tämä nainen on sielun suuruuden puolesta todellinen ihannekuva, jommoisia tätä nykyä löytää helpommin elämässä kuin romaaneista. Sankarillisista tahdonponnistuksistaan huolimatta hänkin rakastuu kirjan sankariin. He kamppailevat kumpikin pelastaakseen ja päästäkseen irti rakkaudestaan, mutta taivas, maa ja koko maailma liittoutuvat heitä vastaan saadakseen heidät lankeamaan. Ollen jo kuilun reunalla, jossa onnettomuus, häpeä, ehkäpä kuolemakin heitä odottaa, mies ilmaisee tuon salaperäisen, häntä vainoavan kohtalon salaisuuden. Silloin suurisieluinen nainen katsoo itselleen halventavaksi alistaa kohtalon alle eikä rakastettunsa onnelle ja omalle sydämelleen. Samalla herää uskonnollinen tunnekin. Rakastuneet eroavat viattomina. Mies unohtaa vähitellen ja elää onnellisena ja rauhallisena. Nainen kuolee.
Kertomus oli kirjoitetta mitä puutteellisimmalla seuraelämän olosuhteiden tuntemuksella, mutta siitä tapasi jonkin terävän sielutieteellisen havainnon. Luonnonkuvaukset menivät mukiin, mielikuvituksellinen puoli oli jotakuinkin hyvin muovailtu. Lyhyesti sanoen, jollei siinä olisi ollut niin paljon siveellistä kiihkoa, jos tyyli olisi ollut luonnollisempaa ja porvarillisempaa, jos kirjailija olisi todella pannut parastaan, niin olisi ehkä Eräs Uni saanut osakseen enemmän suosiota.
Mutta Marinalle se näytti menevän vereen. Hän palasi palatsiin tuon kirjan lumoissa. Hän olisi tahtonut tuntea sen tekijän ja puhua tämän kanssa. Mahtoiko tämä todella uskoa sitä, mitä kirjoitti? Oliko mahdollista, että ihminen voi vastustaa kohtaloaan ja voittaa sen? Jos kohtalo voidaan voittaa, oliko se sitten enää kohtalo? Jos ei, niin onko sitten olemassa pahankurisia henkiä, jotka pitävät meitä narrinaan, näyttävät meille valheen totena ja vaikuttavat täten mielikuvitukseemme?
Kukaan ei vastannut noihin kiihkoisiin kysymyksiin, ja Marina vaati välttämättä vastausta. Hän ei epäillyt hetkeäkään. Edes ajattelematta kenelle ja miten olisi osoittanut kirjeen, pyyhkäsi hän yhdessä henkäyksessä kahdeksan tiheään kirjoitettua sivua, jotka säkenöivät tulta ja hienoa ivansekaista henkevyyttä. Alle hän kirjoitti nimen Cecilia. Hetken epäröityään hän lisäsi seuraavan jälkikirjoituksen:
»Tahtoisin myös tietää, uskotteko, että ihmissielu voi elää kaksi tai useamman kerran maan päällä. Ellei Erään Unen tekijä käytä kirjekyyhkystä tai pääskysiä, niin lähettäköön vastauksensa yksinkertaisesti Milanoon, tohtori R:lle, poste restante.»
Sitten hän kirjoitti toisen kirjeen rouva Giulia de Bellalle: