»Auta minua tekemään pieni, jokseenkin vaatimaton ja järkevä hullutus. Olen itsekin aivan ihmeissäni, että olen lukenut erään italialaisen romaanin. Nyrpistä vain nenääsi ja kuuntele. Tämä romaani on kuin kiltti, kaino herrasmies, joka liian tummissa hansikkaissa ja liian vaaleassa kravatissa astuu salonkiisi, tervehtii hämmentyneenä puolen tusinaa henkilöitä ennen sinua, epäröi neljännestunnin ottaako nojatuolin, tuolin vai jakkaran ja valitsee vihdoin paikan niin kaukana naisista kuin mahdollista. Mutta kun hän alkaa puhua, niin häntä ei ole verrattava kehenkään toiseen seurapiirissäsi. Hänellä on aatteita ja tulta. Hän on mies! Onko sinulla, kultaseni, miehiä salongissasi? Jos on, niin suo anteeksi.
En välitä ollenkaan tietää tekijän nimeä tai tutustua häneen henkilökohtaisesti. Hän nimittää itseään yksinkertaisesti Lorenzoksi. Voisipa olla joku vaalea poroporvari nimeltään Matti. Sen sijaan sain päähänpiston ryhtyä kirjeenvaihtoon hänen kanssaan, ja minulla on niin harvoin tilaisuutta toteuttaa päähänpistojani, että tyydytän ne kaikki heti. Y kirjoittaa X:lle! Se mahtaa olla vallan ihastuttavaa, etenkin jos X vastaa Y:lle. Voisihan olla mahdollista, että X olisi henkevä kerake, ja se tuottaisi suurta huvia Y-paralle, joka on ikävissään kuin kuningatar. Mutta nyt ei X:n pidä saada edes tietää, mistä kirjeeni hänelle tipahtavat; näet siis, että se on hyvin järkevä hullutus. Sinä, ystäväni, anna siis heittää postiin oheellinen kirje, joka on osoitettu Erään Unen tekijälle V:n kirjapainoon. Mutta niinkuin hyvin ymmärrät, ei se riitä. Tahtoisitko ystävällisesti myös kysyä postissa, onko siellä kirjeitä tohtori R:lle ja lähettää ne sitten minulle. Olen antanut hänelle, sinun apuusi luottaen, tämän kaikkein vähimmän huonoon valoon saattavan osoitteen. Asia on niin viatonta laatua, että voisit pyytää mieheltäsi luvankin siihen. Mutta missään tapauksessa älä mainitse minun nimeäni. Saat sitten sinäkin jotakin palkaksesi. Lähetän sinulle palan järveä, jota puutarhasi kaipaa, niinkuin S:n kalvosimet ja kuuluisan professori G:n kädet.
Kunnioittavat terveiseni a ton très haut seigneur et maître, jos
satut näkemään häntä.
Hyvästi, rakkaani. Luen parhaillaan erästä vanhaa Stendhalin romaania:
L'Amour. Se on kirjoitettu kuin operationiveitsellä.
Marina.»
Rouva de Bella, joka oli uteliaisuudesta tehnyt monta vähemmän järkevää hullutusta, vastasi puoleksi nauraen, puoleksi suutuksissaan, mutta lupasi suostua, pidättäen kuitenkin itselleen oikeuden lukea nuo kirjeet, ennen kuin lähettäisi ne edelleen. Hän oli ennen kaikkea omantunnontarkka nainen.
Erään Unen tekijä ei antanut kauankaan odottaa vastausta. Hän puolusti siinä enemmän sydämen lämmöllä kuin pontevalla johdonmukaisuudella romaanissaan ilmaisemiaan mielipiteitä kohtalosta ja tahtovan ihmishengen vastustamattomasta voimasta. Hän osoitti, kuinka tapauksissa, joissa ihmisen tahto välttämättä myötävaikuttaa hänen siveellistä omaatuntoaan koskevilla teoilla, tämä tahto jää päätekijäksi ja määrää tapausten kulun; se on olosuhteiden mukaan muutteleva, tuntematon suure, joka määrättyjen luonnonlakien perusteella tehdyissä laskuissa saattaa aina tuloksen epävarmaksi. Hän kielsi edeltäpäin määrätyn ja pakollisesti pahaan suostuvan tahdon toiminnan.
Joutuen tiukalle kysymyksessä, voiko ihminen aina valita hyvän menettämättä tahdonvapautta hän vastasi myöntävästi. Hän sanoi, että ihminen voi aina ammentaa oman sielunsa syvyydestä, sen salaisesta yhteydestä Jumalan kanssa, sysäyksen hyvään; siinä on hänen loppumaton voimansa. Se juuri on nykyaikaisen sielutieteen suuri virhe, ettei se ole tarpeeksi ottanut huomioon näitä sisäisiä tosiasioita, jotka todistavat tuota yhteyttä. Se on inhimillisen vapauden suuri takuu.
Eikö tämä jumalallinen vaikutin, täten siis kieltämättä kaiken inhimillisen toiminnan alkujuuri, nouse luontonsa mukaisesti siveellistä pahaa vastaan ja a priori pidä sitä täydellisesti tarpeettomana? Mystillinen kirjailija koetti osoittaa, ettei voisi antaa fatalistisen teorian nojautua edes jumalalliseen kaikkitietäväisyyteen, sillä nämä ovat kaksi vastakkaista, yhteensopimatonta sanaa, niinkuin aika ja iankaikkisuus, eikä siitä saisi mitään johdetuksi.
Kaikki nämä todistelut esitettiin lapsellisella innolla, joka ehkä voi pelastaa Erään Unen tekijän pedanttisuuden syytöksestä, mutta herätti epäilyn, että hän ei koettanut saada yksistään kirjeenvaihtajaansa vaan myöskin itsensä vakuutetuksi.