— Ei, pyydän teitä, myönnättepä sen tai ette, antaa niiden tulla! Tahdotteko olla hyvä ja soittaa? Tuo nappi tuolla oven vieressä, kaksi kertaa. — Niin kristinusko. Enhän minä suinkaan ehdota teille, että kirjoittaisitte kristinuskoa vastaan. Te sanotte, että kaiken lopuksi se on kristinusko, joka on tuonut yhdenvertaisuusaatteen maailmaan. Mitä tarkoitatte sillä? Etteikö ennen kristinuskoa ollut kansanvaltaisia aatteita? Minä tarkoitan, että meidän kirjamme pohtisi yhdenvertaisuusaatetta siinä kohden, missä se on kaikkein luonnottomin, nimittäin poliittisella alalla, ja muiden ennakkoluulojen joukossa sitä, että Kristus olisi tuon raa'an poliittisen yhdenvertaisuuden keksijä. Muuten, kuulkaahan, yhdenvertaisia Jumalan edessä, paljon mahdollista, se on hyvin kaukainen näkökanta, mutta yhdenvertaisia keskenämme, ei ikinä! Pitää totisesti olla kovapäinen ja henkisesti sekä ruumiillisesti sokea, jos väittää, että olemme yhdenvertaisia, keskenämme. Jos jonkin huomaa juuri ensimmäiseksi, niin sehän on ihmisten luontainen eroavaisuus niin ruumiin kuin sielunkin puolesta. Minun sydämeni esimerkiksi on paljon enemmän Hannibalin ja Scipio Africanuksen sydämen kaltainen kuin jonkin gorillan, mutta silti se ei ole samanlainen kuin heidän, eivätkä kaikki kaunopuhujat vuodelta 89 ja niitä seuraavat kunnianhimoiset kansan imartelijat saa sitä tulemaan siksi. Shakki kuninkaalle!

— Ei! Suokaa anteeksi, onhan ihmisissä sentään suuret peruspiirteet, jotka jokainen tunnustaa, yhteisiä ja sen lisäksi vielä paljon salattua samankaltaisuutta. Minä uskon, että ihmiset ovat siveellisesti toistensa kaltaisia enemmän kuin luullaankaan. Ja eikö tämän pitäisi olla lakien tunnustama, eikö se totea oikeaksi yhdenvertaisuusaatetta ja vahvista sen järkevää käytäntöönpanoa? Kansanvaltaisia aatteita oli kyllä ennen kristinuskoakin; voipa sanoa, että kaikki kristinuskon aatteet olivat olemassa jo ennenkin, mutta kristinusko on antanut niille pohjan, ponnen ja ihanteen. Huomatkaa, mikä ääretön tärkeys siinä pannaan jok'ikiselle sielulle, huomatkaa rakkauden säädöstä ihmisten keskuudessa; ei mikään tee yhdenvertaiseksi niinkuin rakkaus!

— Tuossa puheessanne on vielä paljon nuoruuden intoa, suokaa anteeksi. Puhumattakaan siitä, että nykyaikainen demokratia on kokoonpantu vain ahneudesta ja ylpeydestä eikä suinkaan rakkaudesta, niin sanon teille, että rakkaus päinvastoin on omiaan ylläpitämään erilaisuutta ihmisten keskuudessa. Sanon sen, että mitä enemmän palvelija rakastaa isäntäänsä, sotilas kenraaliaan, nainen miestään, heikko väkevämpää, pieni suurta, sitä enemmän tätä epätasaisuutta kunnioitetaan. Ahneus ja ylpeys ne juuri koettavat hävittää sen.

— Mutta te otatte huomioon rakkauden vain yhdeltä puolelta, huudahti Silla, — nimittäin alemman puolelta. Koettakaa olettaa sitä toiseltakin puolelta!

— On selvä, että niin teen! Tahdotteko sanoa, että Jumala rakkaudesta alentui ihmiseksi? Minä en ryhdy keskustelemaan näistä asioista, sanon vain, että kuka rakastaa ja on lisäksi älykäs, hän ei voi eikä saa luopua siitä yhteiskunnallisesta toimesta, joka hänelle kuuluu. Sanon vain, että jos teidän uskontonne kehoittaa kunnioittamaan ihmisten lainluomia eroavaisuuksia, niin sitä enemmän täytyisi sen kunnioittaa niitä eroavaisuuksia, jotka kantavat korkeamman tahdon leimaa. Teidän lähimmäisenrakkaudellanne olisi kokonaan muuta tekemistä kuin leipoilla demokraattisia tasavaltoja ja saarnata yhdenvertaisuutta talonpoikain ja muiden shakkinappulain välillä vain senvuoksi, että kaikki ovat puusta ja asuvat samalla shakkilaudalla. Rakas ystävä, siitä on jo puoli tuntia kun sanoin: shakki kuninkaalle.

— Ei! Suokaa anteeksi, onhan ihmisissä sentään suuret peruspiirteet, jotka jokainen tunnustaa, yhteisiä ja sen lisäksi vielä paljon salattua samankaltaisuutta. Minä uskon, että ihmiset ovat siveellisesti toistensa kal­taisia enemmän kuin luullaankaan. Ja eikö tämän pitäisi olla lakien tunnustama, eikö se totea oikeaksi yhdenvertaisuusaatetta ja vahvista sen järkevää käytäntöönpanoa? Kansanvaltaisia aatteita oli kyllä ennen kris­tinuskoakin; voipa sanoa, että kaikki kristinuskon aatteet olivat olemassa jo ennenkin, mutta kristinusko on antanut niille pohjan, ponnen ja ihanteen. Huomat­kaa, m ikä ääretön tärkeys siinä pannaan jok’ikiselle sielulle, huomatkaa rakkauden säädöstä ihmisten kes­kuudessa; ei mikään tee yhdenvertaiseksi niinkuin rakkaus!

— Tuossa puheessanne on vielä paljon nuoruuden intoa, suokaa anteeksi. Puhumattakaan siitä, että nykyaikainen demokratia on kokoonpantu vain ahneu­desta ja ylpeydestä eikä suinkaan rakkaudesta, niin sanon teille, että rakkaus päinvastoin on omiaan yllä­pitämään erilaisuutta ihmisten keskuudessa. Sanon sen, että mitä enemmän palvelija rakastaa isäntäänsä, sotilas kenraaliaan, nainen miestään, heikko väkeväm­pää, pieni suurta, sitä enemmän tätä epätasaisuutta kunnioitetaan. Ahneus ja ylpeys ne juuri koettavat hävittää sen.

— Mutta te otatte huomioon rakkauden vain yhdeltä puolelta, huudahti Silla, — nimittäin alemman puolelta. Koettakaa olettaa sitä toiseltakin puolelta!

— On selvä, että niin teen! Tahdotteko sanoa, että Jumala rakkaudesta alentui ihmiseksi? Minä en ryhdy keskustelemaan näistä asioista, sanon vain, että kuka rakastaa ja on lisäksi älykäs, hän ei voi eikä saa luopua siitä yhteiskunnallisesta toimesta, joka hänelle kuuluu. Sanon vain, että jos teidän uskon­tonne kehoittaa kunnioittamaan ihmisten lainluomia eroavaisuuksia, niin sitä enemmän täytyisi sen kunnioittaa niitä eroavaisuuksia, jotka kantavat korkeamman tahdon leimaa. Teidän lähimmäisenrakkaudellanne olisi kokonaan muuta tekemistä kuin leipoilla demokraattisia tasavaltoja ja saarnata yhdenvertaisuutta talonpoikain ja muiden shakkinappulain välillä vain senvuoksi, että kaikki ovat puusta ja asuvat samalla shakkilaudalla. Rakas ystävä, siitä on jo puoli tuntia kun sanoin: shakki kuninkaalle.

— Ei käy päinsä, tässä on hevonen.