— Elää näin lähellä teitä!

— Voi olla hyvinkin vähän miellyttävää, ellei ole minuun makuuni, sanoi Marina äänellä ja eleellä, joka ilmaisi hänen haluavan lopettaa keskustelun.

— Vezza! huusi Finotti ääneen. — Kuinka voit seisoa ja puhua forelleista naisen läheisyydessä, sillä puhutpa forelleista tai kravuista, näen sen päältäsikin. Huomaan, että teet hyvin huonon vaikutuksen kohteliaaseen ystävääni tohtoriin.

Kohtelias ystävä purki sisältään tulvan vastaväitteitä.

— Markiisitar, sanoi Vezza lähestyen, — kuulkaa, kuinka palkitaan ystävän epäitsekkyys, joka jättää toiselle etusijan!

— Oliko se sitten teillä? kysyi Marina hymyillen omaa hymyään, ja odottamatta vastausta kääntyi hän Steineggeen päin:

— Kolme tuolia, sanoi hän.

Pylväskuistikolla oli viisi henkeä eikä yhtään ainoata tuolia.

— Kun nainen käskee, vastasi Steinegge hetken äänettömyyden jälkeen, — niin voi ratsuväen kapteeni tuoda niitä kolmekymmentäkin.

Komendööri Finotti tarkasteli Sillaa. Tämä oli kalpea ja katseli Marinaa vihan liekki silmissään, niin että tuota käytännöllisen psykologian harrastajaa alkoi hiukan epäilyttää.