— Ei se minulle kuulukaan, vastasi Fanny. — Ja varmasti en alentuisi ompelemaan hänelle edes nappiakaan. Olen kyllä nähnyt nuo hänen rääsynsä. Tohtori on enemmän chic kuin hän.
Fanny oli tuskin ehtinyt mainita tohtorin nimen, kun häneltä pääsi jo naurunkikatus.
— Tohtori parka! sanoi hän, ja taas hän naurahti kertomatta muille miksi nauroi.
Ja mitäpä muuta ajateltiin salissakaan, jonne palatsin vieraat olivat kokoontuneet, ellei Sillaa ja sitä, mitä hän nyt tekisi. Ei kukaan puhunut siitä, sillä donna Marina oli läsnä, eikä kreivi vielä tietänyt mitään tapahtumasta. Kreivi ei ymmärtänyt kylläkään kiireellisiä kirjeitä kaksitoista tuntia ennen postin lähtöä, mutta vaikeni. Marina oli iloinen. Tuossa hopeaisessa naurussa, joka pulpahteli kuin kirkas lähteensilmä hänen lempeästä, sametinpehmeästä suustaan, havaitsi voitonriemuisen sävyn. Väliin hän nauroi kuin Fanny, hajamielisenä, ilman syytä. Ja tohtorin lähdettyä hän nauroi vielä enemmän. Ylimalkaan hän ei näyttänyt olevan ollenkaan huolissaan Sillan poissaolon vuoksi.
Hetket kuluivat ja kuu kohosi hitaasti tummien pilvien takaa, jotka vielä lepäsivät liikkumattomina itäisellä taivaalla; ne repeilivät silloin tällöin heilutellen hopeaisia ripsuja kuun kuninkaallisten kasvojen edessä ja sulkeutuivat taas. Kuunsirppi välkkyili noina lyhyinä hetkinä Sillan ikkunalaseissa katsellen sisälle aina huoneen sisimpään asti.
Silla kirjoitti. Hänen nopean kynänsä rapinan keskeytti vain jokin hillitön mielenliikutus tai äänettömyys. Sivu seurasi sivua: kynä näytti täyttäneen niitä useampia, kunnes vihdoin pysähtyi. Silla luki ne lävitse ja mietti.
— Ei! sanoi hän repien rikki kirjoittamansa.
Hän otti toisen arkin. Tällä kertaa kynä ei kiitänyt enää. Miehen ajatus kamppaili sanojen, ehkä itsensäkin kanssa.
Kello löi puoli kaksitoista. Silla aukaisi ikkunan ja kutsui
Steineggeä. Hän oli kuullut tämän kävelevän ylhäällä.
— Tulen heti alas.