Steinegge juoksi ikkunaan tehden jalomielisen sydämensä ensi innostuksessa liikkeen kuin olisi tahtonut hypätä ikkunasta alas, hävisi sitten ja ilmaantui melkein siinä, samassa Sillan huoneeseen, takki heitettynä huonosti olkapäille ja ilman housuja. Sinä hetkenä kumpikaan ei ajatellut, että hän oli hullunkurisissa pukimissa.
Silla meni häntä vastaan.
— Matkustan, sanoi hän.
— Matkustatteko? Milloin?
— Nyt.
— Nytkö?
— Luulitteko te, että voisin enää nukkua tämän katon alla.
Steinegge ei vastannut.
— Menen jalan asemalle ja odotan siellä ensimmäistä Milanoon menevää junaa. Tehkää minulle se palvelus, että jätätte tämän kirjeen kreivi Cesarelle. Tässä on hiukan rahaa, jonka pyydän teidän jakamaan miten parhaiten näette palvelijain kesken. Onneksi en ollut vielä hankkinut kirjojani tänne; mutta jätän kuitenkin yhden matka-arkun. Olkaa ystävällinen ja lähettäkää se jälkeenpäin minulle?
Steinegge nyökäytti päätään, mutta ei voinut puhua, hänellä oli kuin pala kurkussa.