Hän kuuli lorinaa muurien rei'issä, yöpöllön valituksen vastapäisen rannan metsässä, sirkkojen sirinää ja tuulen heikon humman tuuheassa viinitarhassa ja oliivien hopeanharmaissa lehvissä.
Eikö muuta?
Niin, hän erotti kaksi varovaista, hidasta aironvetoa, jotka halkoivat vettä pitkin väliajoin. Oli vaikea sanoa, kuuluiko se läheltä vai kaukaa. Tähän aikaan järvellä voi vain tottunut korva määritellä välimatkoja.
Airojen loiske vaikeni.
Nyt kuului kölin kumea kolina pitkin rantakiviä. Sirkatkin kuuntelivat. Sitten ei kuulunut enää mitään. Sirkat alkoivat uudelleen laulunsa yhtyen kaukaiseen yöpöllön huutoon ja veden lorinaan muurin rei'issä. Silla ei voinut erottaa rantaan laskevaa venettä. Hän näki vain veden värisevän lehvien välissä. Hän kulki eteenpäin. Pian polku päättyi pienen lahdelman hietikkoon, jonka toisella sivulla mustat kalliot kuvastelivat itseään veteen. Näiden laella, kuusamain ja karhunmarjapensaiden keskellä, kohosi pieni kappeli, ja kappelin juurella näkyi erään purren kapea, musta perä. Kallioiden välissä oli nähtävästi laskupaikka. Järvellä ei ollut muita pursia kuin »Nuoli», Silla tiesi sen. Mutta kuka oli sillä tullut?
Hän epäili Ricoa ja piiloutui. Hän näki varjon kohoavan pensaiden välistä kappelin takaa, juoksevan alas ja häviävän. Heti sen jälkeen helisi hopeainen nauru. Oli mahdotonta olla tuntematta sitä. Donna Marina! Vaistomaisesti Silla hyökkäsi esiin, kuuli kauhun huudahduksen, näki varjon ilmestyvän uudelleen kappelin luokse ja pakenevan pensaiden välitse, donna Marinan turhaan huutaessa tohtoria. Silla tunsi tohtorin, mutta ei jäänyt hetkeksikään miettimään, minkä tähden hän oli täällä. Hän kuuli purren kölin särähtävän uudelleen ranta-kiviä vastaan peräytyen nyt rannasta, ja päästyään kappelin luokse hän näki purren keulan ulkonevan hitaasti ja Marinan vetävän hansikkaita käsiinsä pantuaan pois airon, jota oli käyttänyt tukenaan.
Pysähtykää! huusi Silla seisoen suorana kallionkielekkeellä.
Marina huudahti heikosti ja tarttui airoihin.
Oli mahdotonta antaa hänen lähteä noin. Kallion juurella pohjasora kohosi veden pinnalle. Silla hypähti eteenpäin ja tarttui purren ketjuihin. Marina vetäisi pari kertaa epätoivoisesti airoilla, mutta »Nuoli» totteli piankin sitä pitelevää rautanyrkkiä.
— Teidän täytyy kuulla minua nyt! sanoi nuori mies.