"Täällä tuntuu Pohjoisen puhallus!" sanoi hän. "Voi, kuinka olen onnellinen siitä, että sinä sait nähdä tämän seudun."
Tuskin oli hän, ponnistettuaan viimeiset voimansa, sanonut nämä sanat, kun hän pyörtyi ja olisi kaatunut, joll'en minä olisi ehtinyt ottaa häntä käsivarsiini.
XLVI.
Nyt seurasi hermokohtaus, jota kesti melkein koko yön. Hänen luonaan oli lääkäri, rouva Stehle ja majatalon isännän tytär. Minä valvoin viereisessä huoneessa.
Lääkäri tahtoi lähteä heti, mutta viipyi kuitenkin minun pyynnöstäni keskiyöhön saakka. Sitten lähti hän hymyillen pelolleni ja sanoi sytyttäessään piippuaan:
"Tiedän, tiedän! En huomaa mitään vaarallista, ei mitään vaarallista."
Aamupuolella rauhoittui Violet hieman. Emma-rouva tuli luokseni ja sanoi, että Violet tahtoi välttämättä lähteä ensimäisellä junalla.
"Mutta ettehän ole suostunut siihen?" sanoin minä.
Rouva Stehle ei vastannut ja minä käsitin hänen vaikenemisestaan, että hän ei ollut pannut vastaan ja että hänellä oli joku salainen syy, jota hän ei uskaltanut tunnustaa.
"Luulen, että se on parempi", sanoi hän lopuksi, "ja olen myös sitä mieltä, että miss Yves kykenee lähtemään matkalle."