"Te miellytätte minua suuresti, herra runoilija", sanoi hän äkkiä. "Mitä hiisiä te Eichstädt'issä teette"? — "Kuinka?" — jatkoi hän nähdessään että epäröin. "Ettekö tekin tekisi samanlaista kysymystä ystävällenne?"
"Luulen, että kerran sanon teille, miksi olen tullut Eichstädt'iin, mutta en nyt."
Tohtori Topler oli keppineen ja sateenvarjoineen kahdella jalalla seisovan nelijalkaisen näköinen. Hän rypisteli kasvojaan katsellen minua ääneti ja lähti edelleen.
Hän asui veljensä kanssa piispa Willibaldin patsaan luona. Hän pyysi minua astumaan sisään.
"Veljeni on Treubergilla", sanoi hän. "He odottavat minua teelle, mutta en mene sinne. En voi kärsiä teetä enkä talon isäntää. Huomasin tänä aamuna, että te pidätte paljon musiikista, ja aion soittaa teille italialaista."
En voi koskaan unohtaa vanhan soittajan näköä, kun hän kumartuneena koskettimien yli käänteli pitkää nenäänsä oikealle ja vasemmalle käsien varmojen ja notkeiden liikkeiden mukaan. Nuo laihat sormet, jotka iskivät koskettimiin kuin koukut, puhelivat hiljaa keskenään, näyttäen melkein liikkumattomilta, rauhallista, laulavaa, juhlallista kieltä, josta joskus tunteellinen tai veitikkamainen äänensävy pisti esiin.
Vähäväliä hän huudahti: "Ihanaa!" hymyillen hiljaa soittaessaan. Sitten sanoi hän yhä soittaen: "Tiedättekö kuka tämän on tehnyt, kuka?" Mainitsin erään vanhoista mestareistamme. Hän nauroi, soitti, eikä vastannut.
"Toplerus", sanoi hän lopetettuaan kappaleen.
"Toplerus senior, kylä-urkuri."
Luulen, että sinä iltana valloitin hänen sydämensä kokonaan. Hänen kappaleensa, niin kaunis kuin se olikin, ei ollut itsenäinen; nerokkaan säveltäjän, joka tuntee meidän aikaisempien klassikkojemme teoksia, ei ole vaikea kirjoittaa samaan tyyliin, niin että diletantti erehtyy, ja minäkin hämmästyin niin äkkiä yllätettynä. Topler iloitsi siitä ja soitti minulle en tiedä kuinka monta sonaattia ja toccata'a. Viimeinen kappale oli oikullinen pila, nimeltä Nonnenschlacht, nunnasota, jota Topler soittaessaan selitteli minulle. Oli tullut pimeä. Kun kappaleen viimeiset matalat sävelet olivat kaikuneet, — ne kuvasivat vanhan abbedissan torumista, jota Topler säesti julmasti haukahdellen, — rohkenin pyytää häntä selvittämään epäilykseni, sanomaan oliko hän pappi.