"Etten ole tahtonut vaieta, enkä käyttää hyväkseni ystävyyttänne päästäkseni salaa päämääräni perille."
"Sen te olette jo tehnyt! Ja mitä ajattelette seuratessanne naista, joka ei ole vapaa, ja joka vastustaa teitä."
"Herra Topler", vastasin. "Älkää suinkaan tuomitko menettelytapaani."
"Minä tuomitsen sen!" huusi Topler raivoissaan. "Tuomitsen teitä ja tekojanne niin kuin minua miellyttää! Kiellän teitä jäämästä Eichstädt'iin! Kiellän teitä kiusaamasta veljeni morsianta!"
"Suokaa anteeksi", vastasin tyynesti. "Miss Yves rakastaa minua."
Nyt painoi Topler otsaansa oikean kätensä etusormella, katseli minua suu avoinna, eikä sanonut sanaakaan. Hänen kiukkunsa näytti muuttuvan hämmästykseksi.
Hänen mietittyään minuutin ajan ällistyneen näköisenä, hänen silmänsä vilkastuivat äkkiä ja hänen kasvoilleen nousi puna. Hän veti taskustaan suuren punakeltaisen nenäliinan, katsoi siihen ja murisi: "hän on hullu." Sitten niisti hän meluavasti nenänsä ja muuttuen taas kiukkuisen näköiseksi ja puristaen rajusti nenäliinaa käsissään, sopersi hän nopeasti:
"Te olette hullu, hullu, hullu!"
"En, paras herra Topler", sanoin kylmän suuttuneella äänellä. "Älkää luulko niin."
"Mutta mitä sanoitte minulle äsken?" vastasi hän kiukkuisesti. "Sanoittehan, että miss Yves panee vastaan, ja nyt tuleekin ilmi, että hän rakastaa teitä."