"Kyllä."
"Ooh!"
Tässä pitkässä huudahduksessa, samoin kuin ukon äkkiä synkistyneillä kasvoilla, kuvastui ihmettelyä ja moittimista.
"Miss Yves panee vastaan", sanoin nopeasti. "Hän on tehnyt voitavansa, ensiksikin, ett'en tulisi Saksaan, sitten, että lähtisin nopeasti tieheni. Huomasitte kai, ett'ei hän koko matkalla Nürnbergistä Eichstädt'iin sanonut minulle sanaakaan, kun taas toiset keskustelivat kanssani."
"Mutta silloinhan te…" suutahti Topler ja keskeytti siihen. Mutistuaan jonkun aikaa epäselvästi, aivankuin epäröiden mitä sanoisi, jatkoi hän viimein hiljaisella äänellä katsellen sinne tänne huoneeseen.
"Olinpa melkein sanoa, että te — — —"
"Että olen hullu? Sitä en luule."
"Sitä juuri luulen", vastasi Topler kiivaasti.
"Minun täytyy vain sanoa", jatkoin, "että huolimatta miss Yves'in tahdosta jään tänne ja teen voitavani voittaakseni hänen vastarintansa."
"Ja mitä minun sitten pitäsi sanoa?" suutahti taas Topler.